Rehellisyydestä

Italiassa saa pitää silmänsä auki. Kierous on täällä kunniassa, ja jos ei pidä varaansa, käy kuin Kummelin tonnin seteli -sketsissä. Maksapa vaikka kahvisi kahdella kympillä, niin jo vain myyjä ”unohtaa” ja antaa vain kympistä takaisin…

Eilissäpäivänä tarvittiin taas lääkäriä, ja koska vaki-lääkärimme, saksalainen Hermione, ei ollut maisemissa, soitettiin hätiin italialainen korvike. Saavuttuaan tunnin myöhässä rouva olikin varsin ripeäotteinen ja tutki molemman pienet potilaat kahdessakymmenessä minuutissa. Sitten oli laskun vuoro. Armas puolisoni kun on hieman suulas, hän olikin jo ennättänyt paljastaa, että meillä on vakuutus. Virhe: ”jaahas, kaksi potilasta à 80 per nenä plus kulut…” Ai, mitkä kulut? Onneksi italialainen laskutus on jo sen verran tuttua, että ryhdyin ihmettelemään kovaäänisesti hoidon hintaa ja huomautin, ettei lääkärille ole koskaan aiemminkaan tarvinnut maksaa satasta enempää. Toinen virhe. Seurasi pitkä saarna ”erikoislääkärin” kalliista ajasta ja vastaanotolla odottavista potilasraukoista – aikaakin tähän siunattuun korvien katsomiseen oli kulunut ”pitkä tunti”. ”Minä maksan verotkin” lääkäri tuskaili. Valitin päättäväisesti, ja lopulta laskuun piirrettiin sata euroa. En halua ajatella, mikä olisi mahtanut olla hinta ilman urputusta.

Italialaisten reiluus onkin tunnettua. Tosin, kun erään italialaisen kollegani läppäri vietiin kirjaston pöydältä kesken lounastuntia, nousi omalle otsallenikin hiki. Kirjastoon ei pääse ilman kulkukorttia, joita on vain tutkijoilla ja henkilökunnalla, joten oma koneenikin on lepäillyt joskus pitkiä toveja pöydällä ilman valvontaa – väikkäri ja muut työt sisuksissaan! Surkea kollegani valitti asiasta julkiselle sähköpostilistalle, ja siitä lähtien kirjastossa onkin ollut varsinainen näytös joka päivä, kun kello kaksitoista kaikki tutkijat kantavat jonossa kamansa lokeroihin turvaan.

***

Tänä aamuna jouduimme kääntymään Helmin kanssa kouluovelta takaisin. Lakko. Italiassa lakot ovat jostain syytä aina perjantaisin. Kävelimme kyliltä takaisin kotiin täyden parkkipaikan laitaa kun huomasin viisikymppisen naisen sihtaavan ajokkiaan ainoaan vapaaseen ruutuun. Epähuomiossa Rouva ajoi kuitenkin hieman liian kauas ja perässä tullut saman ikäinen leidi törppäsi tyylikkäästi oman autonsa ruutuun. Seurasi kovaäänistä suunsoittoa vahinkoa kärsineen puolesta, parkkeeraajan jättäessä kiireesti menopelinsä asioilleen luikkien. Täysin ilman aihetta oli allekirjoittaneen puhjettava nauruun.

***

Tuli mieleen vielä yksi hauska (täysin todenpitävä) raina italialaisten erityislaadusta.

Joulua ja Suomea odotellessa

Viikot tuntuvat häviävän jonnekin, mutta talvi ei vain tunnu saapuvan. Kiipesin tänään ylös kotiin vievää jyrkkää via Vecchia Fiesolanaa ja villapaita oli heitettävä pois. Ulkona on vieläkin pyöreät 15 astetta, ja vaikka kellastuneet lehdet tipahtelevatkin jo alas puista, on vaikea tajuta, että on marraskuun loppu.

Suomalainen sisäinen kelloni käskee käpertymään neljän seinän sisälle ja synkistelemään niin kuin aina tähän astikin on ollut hyvä tehdä. Mutta Euroopassa kun ollaan, niin hymy on aina jostain revittävä, vaikkei aina niin huvittaisikaan.

Pääsisipä jo Suomeen ystävien kanssa bisseä juomaan ja saunomaan… tämä tekopirteys alkaa jo ahdistaa. Tai ehkä enemmän hirvittää, kun tajuaa, ettei se mitään tekopirteyttä ole, vaan jollain tapaa nämä veijarit on tehty ihan eri taikinasta kuin allekirjoittanut.

Työt ovat ruvenneet hiostamaan. Joulukuun puoliväliin pitäisi työntää kaksi seminaaripaperia ja helmikuuksi neljänkymmenen sivun paperi väitöskirjatyöstä. Helmi rääkyy öisin ja englanninkielellä kirjoittaminen vähän tökkii, mutta kai tämä vielä tästä.

Vaihdoin ohjaajaa: ranskalainen orjapiiskurini vaihtui leppoisaan hollantilais-miekkoseen. Löysimme heti yhteistä puhuttavaa Lutherista ja Melanchthonista, eikä protestanttisuuttaankaan tarvitse enää piilotella... siis tarkoitan nyt vain tutkimukseni aihetta - Rooman kirkko on ihan jees.

Mutta Berluska ei. On kummallista miten nämä fiksut ja iloiset italialaiset antavat maansa vajota yhä syvemmälle jonkinlaiseen puoli-fasismiin. Valtio on vararikon partaalla, yliopistoilla ei ole varaa maksaa opettajille palkkaa ja samaan aikaan ilmoitustauluille ilmestyy suuria Popolo della Libertan, eli Berlun puljun julisteita, joissa on sotilaiden ja poliisien kuvia: "Me takaamme turvallisuuden! Lisää poliiseja kaduille ja prikaateja armeijalle!" Outoa hommaa, mutta ketään ei tunnu kiinostavan - toisaalta mitäpä sitten jos poliiseja olisi vaikka neljä kertaa enemmän, polttelisivat kuitenkin tupakkia ja rupattelisivat keskenään niin kuin nykyisetkin.

O.K. Loppurykäys vielä ja sitten vähäksi aikaa kotiin.

Ismo

Sataa. Syksy on.

Mikähän Suomi-runo se oli, mikä alkaa noin? Vinkatkaa, viisaammat. Itselläni lyö nyt maitoaivo pahemman kerran tyhjää.

Kyseinen säe on kuitenkin ollut mielessäni usein viime päivinä. Toscanan talvi kun muistuttaa kovasti kotimaista syksyä. Nyt on marraskuu, ja tänään on varmaan kamalin sää mitä täällä keskimäärin voi olla: 8 astetta lämmintä ja vettä tulee kuin Esterin ahterista. Siis taukoamatta, ja runsaasti... Pimeyskin alkaa olla ihan kotoisaa. Ainoa, mikä erottaa kokemuksen kotimaan sateisesta lokakuussa tarpomisesta ovat ihmiset täällä: ruskettuneet, iloiset, värikkäät. Oma pilvenharmaa Suominaamakin siinä ihan kirkastuu!

Yritin kirjoittaa tähän jotain viihdyttävää, mutta jouduin toteamaan että pari viikkoa tiivistä arkistossa kököttämistä ovat tehneet jutuistani aika pölyisiä, joten jäänee toiseen kertaan. Panen tähän kuitenkin muutaman kuvan, joita räpsin jokunen viikko sitten, ennen syksyn tuloa. Voikaa hyvin ystävät! Kuulemisiin! T:Ismo

Räkää ja roisketta :)

Flunssassahan täällä ollaan oltu. Ei kuitenkaan ilmeisesti possunuhassa, vaan ihan tavallisessa. Viimeksi tänään kävi lääkäri Helmiä katsomassa, mutta totesi onneksi vain, että virustauti, ja määräsi yskänlääkettä.

Lokakuun ekalla viikolla olivat kipeinä ensin Helmi ja Ismo, sitten Selma ja Henna. Ismo selvisi varmaan vähimmällä, kurkkukipua valitteli mutta ei varmaan, raukka, saanut tilaisuutta sairastaa. Helmi parani myös kurkkukivusta ja nuhasta varsin nopeasti. Selma oli ehkä viikon aika rassu, nenä vuoti ja oli kovin tukkoinen. Pelkäsimme taas korvatulehdustakin, mutta onneksi turhaan. Minulla nuha jatkui sitten niin, että sain lopulta poskiontelontulehduksen ja siihen antibioottikuurin. Ilmeisesti se jotenkin auttoi, koska nyt on reilun viikon ajan ollut jo aika ok olo.

Ayurvedista teetä ollaan nautittu ja villasukat jalassa kotona hipsitty. Sää on välillä viilentynyt oikeaksi syyssääksi, päivisin on tuullut niin kylmästi, että tulee ihan Kuokkalan silta mieleen. :) Sisälläkin on pitänyt panna patterit päälle. Ensimmäistä lämmityslaskua jännityksellä odottelemme. Nyt tällä viikolla on tosin ollut kyllä taas yli 20 astetta päivisin lämmintä...

Helmi on nyt ollut viitisen viikkoa koulussa. Hyvin on mennyt, vaikka kieli ei vielä erityisemmin luistakaan. Pari viikkoa sitten hän sanoi ensimmäisen kerran spontaanisti jotain italiaksi: ruokapöydässä, kun homma ei mennyt hänen suunnitelmiensa mukaan, tuli ein sijaan topakasti että "no no no no!" Pikkulasten koulu aloitetaan täällä todella hitaasti. Ensimmäisellä viikolla Helmin ryhmä oli koulussa 2 tuntia aamusta, seuraavalla 3 ja sitten sitä seuraavalla syötiin lounas koululla ja sitten kotiin. Viime viikolla neiti nukkui sitten jo päiväunetkin koululla. Sinne pitää viedä niitä varten oma, pieni kokoontaitettava sänky ja petivaatteet. Niiden lisäksi sinne tarvitaan tai pitää viedä:

• Reppu, jossa kulkee päivittäin muki, ruokailualusta ja mahdolliset viestit kodin ja koulun välillä.
• Vaihtovaatepussi, joka on Helmin naulakossa koululla.
• Askarteluvälineiksi kartonkeja, paperia, tusseja, liimaa. Ne viedään kerran lukukaudessa tai lukuvuodessa.
• Kuukausittain paketti keksejä, joita antavat lapsille välipalaksi.

Iloisena Helmi sinne nykyään menee ja tulee pois. Fiksu likka! Tädit tuntuvat tykkäävän tytöstä, vaikka yhteistä kieltä on vähän vaikea saada aikaan. Ei noiden 3-vuotiaiden kanssa niin monimutkaisia jutella muutenkaan. Mielenkiintoista on kyllä seurata, miten Helmin kielitaito alkaa kehittyä.

Selmakin on saanut ensi kosketuksensa päivähoitomaailmaan. Hän on ollut harjoittelemassa, myös Erittäin lyhyitä aikoja, hoidossaoloa EUI:n päiväkodissa Crèchessä. Se on vähän kuin suomalaisen päiväkodin pienten ryhmä, siellä on n. 10 alle 3-vuotiasta lasta, joista suurin osa taitaa olla alle 2-vuotiaita. Tädit ovat italialaisia ja tosi mukavia. Selma on ollut siellä kuin kala vedessä ne huikeat 1½ tuntia, mikä on pisin tähän asti siellä vietetty aika... Leikkinyt iloisesti ja vähän suutahtanut, jos toinen lapsi vie lelun kädestä. Tämä tyttö on oppinut puolustautumaan. Selma on siellä tulevina viikkoina ainoastaan minun italian kurssini ajan, sekä mahdollisesti muutaman tunnin jonain toisena päivänä, jotta voin siivota kotona rauhassa. Crècheen totuttelu on alkanut siten, että ensimmäisenä päivänä Selma oli siellä 30 min., sitten seuraavana 1h, sitten 1½ h ja seuraavana olisi sitten vuorossa 2h. Olen ajatellut, että pisin hoidossaoloaika olisi neidillä joku 4h.

Tässä viimeisimpiä kuulumisiamme. Kirjoittelemme lisää heti kun ehdimme. Kiitos kärsivällisille lukijoille, jos teitä vielä on olemassa! :)

Ismon kuulumisia

Hei ystävät!

Kirjoitan minäkin vuorostani jotain. Kielikurssit alkavat onneksi jo olla loppusuoralla, ja perjantaina koittaa ihana vapaus, kun italian kurssi päättyy. Opettajamme Alba, aito italialainen, on kyllä ollut varsinainen ilopilleri. Alkuun italialaista pedagogiikkaa, lauseita kuten "I kill you", "I hate English" plus tietenkin opiskelijoiden pään kirjaimellista silittelyä ja halailua, olikin hieman vaikea ottaa vastaan. Nyt tuohon kaikkeen on tottunut, niin kuin täkäläisiin maisemiinkin: työmatkan sypressit tai Firenzen näköalat eivät jaksa säväyttää, vaikka kauniita ovatkin.

Joutoaikoinani olen työskennellyt ensimmäisen artikkelin kanssa. Peperini, työnimeltä Protestantism in 16th century French cartography, tulee ulos suomalaisessa julkaisussa - ehkä. Oli joka tapauksessa hyvä, että oli ohjaajalle antaa jotakin ekalla tapaamisella. Ei tarvitse aloittaa tyhjästä. Ja tietenkin englannin kielellä kirjoittamiseen oli hyvä ehtiä totutella ennalta. Meinaan, että kun aloitin plarin vääntämisen jo Suomessa, tuntui jotenkin varmemmalta, kun täällä kaikki kommunikaatio on englanniksi, saksaksi, italiaksi tai ranskaksi! Noiden maiden kansalaiset saavat tietenkin kirjoittaa äidinkielellään! Epistä, eikö?

Helmi menee huomenna lopulta kunnan kouluun, minne toivoimmekin. Se on hyvä. Lapsella meinaa väkisin loppua tekeminen vaikka isi ja äiti yrittää miten keksiä. Niin, ja oppiihan se siellä sitten italiaakin. Kouluvirastossa eivät osaa englantia, joten olemme hoitaneet asiat minä ranskalla ja Henna englannilla ja italialla... joten miten olemme saaneet itsemme ymmärretyiksi. No, vuoden päästä meillä onkin sitten Hebe tulkkina!

Kakkos-ohjaajani, second reader, kuten täällä sanotaan, on mainio hollantilainen tyyppi nimeltä Martin van Gelderen. Eka tapaaminen miehen kanssa oli kuitenkin ahdistava. Kaveri latasi parikymmentä kirjaa ja saman verran nimiä, joita oletti allekirjoittaneen lukeneen - eli eikun kirjastoon. Enhän mie oo voenna noeta tiettee ku uon mualta ja Euroopan markinaalista!

Mainittakoon vielä, että onneton räpellykseni takaisin kasvissyönnin pariin on mennyt täällä täysin metsään. Jos lihakaupasta ja kaupasta ja varmaan kioskistakin saa maailman parhaita prosciuttoja, salameja, kaiken maailman makkaroita yms. ja vielä törkeän halvalla, on kyllä todella vaikeaa ryhtyä kokkailemaan linssikeittoa.

Saunaan oisi kyllä mukava päästä, vaikka Rajaportille tai Höytiälle, ei noilla italiaanojen paineettomilla suihkuilla tule kuin vihaiseksi.

Selman syntymäpäiväjuhlat

Ajattelin kirjoittaa sunnuntai-iltana pidetyistä juhlistamme pikku jutun tänne, että pääsette mukaan fiilistelemään. :)

Sunnuntaipäivä alkoi, kun lauloimme ja onnittelimme Selmaa aamulla perheen kesken. Halusimme onnitella päivänsankaria rauhassa viikonloppuna, ja sen vuoksi annoimme lahjankin muulloin kuin varsinaisena syntymäpäivänä, joka oli tänään, tiistaina. Iloinen aamupallo tutki onnellisena lahjojaan, satukirjaa ja pientä puista autoa. Isosisko oli lahjoista myös oikein innoissaan. ;-)

Illalla meillä oli kivat kemut muutamien täkäläisten ystäviemme kesken. Vaikka vieraita ei ollut hirmuisen paljon, tunnelma oli iloinen ja juhlava! Söimme äidin tekemää mansikka-punaherukkakakkua ja paikallisen leipomon keksejä. Sveitsiläisystävämme toivat pöytään lisäksi berniläisen pienen leipomon erikoisuuksia, Mantelikarhuja eli Mandelbärli. Ne ovat pieniä, karhun muotoisia kakkuja eri tavoin maustettuna: sitruuna, suklaa, cappuccino... Nam.

Selma sai kuulla onnittelulaulun sekä suomeksi että italiaksi. Paljon onnea vaan kuuluu italiaksi "tanti auguri à te". Kynttilän puhalluksessa auttoi äiti ja isosisko teki viime silauksen. :) Itse kakku ja muutkin kahvipöydän tuotteet maistuivat päivänsankarille oikein hyvin. Syönnin jälkeen leikittiin olohuoneessa.

Vieraina olivat ystävämme Joonas ja Mimosa - heidän perheensä loppuosa eli Santtu ja Sohvi joutuivat jäämään kotiin kun Sohvi oli sairaana - ja Susan, Axel, Marc ja David. Mimosa johti legoleikkejä isona tyttönä ja Helmi ja Marc touhusivat välillä yhdessä, välillä yksinään. Selma kävi vuorotellen kaikkien vieraiden syleissä ja muun ajan oli lattialla "leikkimässä", isompien lasten "iloksi". :D

Juhlien aikana oli kamala ukkosmyrsky, ja satoi kuin saavista kaatamalla. Tuli ihan mieleen Selman ristiäiset, ja kerroinkin vieraille, että tämä tyttö taitaa olla varsinainen myrskymagneetti. Ristiäispäivänähän oli kamala lumimyräkkä, jos joku paikalla ollut lukija muistaa. :) Meillä oli olohuoneen ikkunoista uloimmat vain kiinni, ja vettä tuli parvekkeelta ikkunoiden (ovien) alta sisälle asti. Suljimme vihreät ikkunaluukut ja vielä sisemmät, massiivisemmat ikkunaovetkin, ja sitten vesi alkoi jotenkin pysytellä ulkopuolella.

Alakerran ravintolalla Vinandrolla oli samana iltana 5-vuotisjuhlat. Niitä tuo vesisade taisi vähän haitata, kun juhlien pitoon oli varattu ravintolan normaalin terassin lisäksi vähän muutakin ulkokatosta. Juhlissa oli kuitenkin yksi mukava meidänkin iltaamme piristänyt puoli: niissä soitti aivan mainio vanhaa jazzia esittänyt yhtye. Musiikki oli akustista, mutta kuului kuitenkin oikein hyvin meillekin. Selman juhlien "jatkoilla", vieraiden lähdettyä ja itse päivänsankarin mentyä jo nukkumaan, svengailimme vielä hetken parvekkeella kaatosateessa musiikkia kuunnellen. Ismo piipahti juhlissakin, kun ravintoloitsija oli kutsunut.

Selman kuulumisia

Meidän Sebulonski täyttää huomenna, tiistaina 22.9.2009, 1 vuotta!! Ei voi olla totta, että Itu eli Napsu eli Selma eli Sebulon on jo Iso Vauva. Vauva hän kyllä vielä meille kaikille on, pyöreine poskineen ja nöpöine temppuineen!

Selma on alkanut täällä kontata. Se tapahtui ehkä pari viikkoa tänne tulomme jälkeen. Suomessa aloitettu seisomaan nousu ja kiipeily jatkuu entistä hurjempana. Tällä viimeksi kuluneella viikolla neiti on myös tullut sängyltä alas jalat edellä, oma-aloitteisesti, jopa kesken yöunien! Sai kai tarpeekseen pään kumahteluun :P... (tiedoksi siis, että Selma kierivänä vauvana pötkähti Aika Monta Kertaa alas sängyltä, nukkuessa, vahingossa.) Kävelyä yritämme auttaa, mutta hän vain seista töpöttää isoilla pikku jaloillaan eikä aiokaan ottaa askeltakaan. Konttaus on in, ja eteneminen supernopeaa!

Puheen suhteen ollaan sen sijaan pysytty heinäkuisissa asetelmissa. Hienosti Selma kyllä tapailee sanoja, Auto ja Ei ja niin edelleen. Ehkä seuraavina viikkoina tulee taas lisää puhetta. Äittä ja iti ja muutama muu joskus lausuttu söpö "oikea sana" hänellä siis jo on. Ei hän kuitenkaan niitä vielä säännöllisesti käytä.

Selma on alkanut viime viikkoina osoittaa kiintymystä ihanan fyysisin tavoin: hän halaa, pussaa, painaa pään rintaa vasten ja hakeutuu syliin ja lähelle. Se on herättänyt ihastusta myös ystävissä, joille hän on osoittanut hellyyttä omalla palloisella tavallaan. Pusut ovat märkiä, antaumuksellisia ja koko suulla annettuja. Etenkin äiti saa niitä päivittäin. Lisäksi Selma osaa tehdä suulla "pieruja" niin, että painaa suun vaikka äidin mahaa vasten ja siitä sitten päristää. Niin kuin aikuisetkin joskus hassuttelevat. Pari kertaa on tehnyt niin myös isille, mutta tämäkin hauskuus on enimmäkseen äitiä varten. Saattaa kontata luokse, nousta seisomaan istuvasta äidistä tai isistä tukea ottaen, ja sitten päristää suulla vaikka paljasta reittä siinä. Ollaan täällä siis usein shortsi- tai minihameasuissa lämpötilan vuoksi, ja päristettävää pintaa on runsaasti tarjolla :D.

Olemme ajatteleet, että Selma on niin mutkattoman fyysinen jatkuvan, tiheän imetyksen vuoksi ja ansiosta. Selma käy edelleen tissillä n. 4 kertaa päivällä, sitten illalla nukahtaa tissille ja pari kertaa yöllä + yksi tai kaksi aamuimetystä. Siinä välissä hän syö päivisin aika hyvin karkeita soseita ja erittäin mielellään ilmeisesti siirtyisi jo täysin syömään meidän ruokiamme. Äiti on vähän laiska kokkailemaan, ja ei tule tehtyä vauvalle sopivaksi maustettua versiota kovin usein.

Italialaiset vauvanruuat ovat onneksi osoittautuneet erilaisuudessaan hauskoiksi ja toisaalta aika käytännöllisiksi. Täällä myydään vauvojen pastaa, joka on pienenpieniä ja nopeasti kypsyviä renkata, paloja tai "jyviä". Sitä voi tarjota sitten vaikka oliiviöljyn kerta, mutta lisäksi myydään "omogenissattoa", joka on homogenisoitua kanan-, naudan- tms. lihasta valmistettua sosetta. Tätä lihamössöä voi sitten laittaa pastan sekaan tai tarjota vaikka perunanpalojen kanssa. Aika kätevää, vähän niinkuin vauvan kastiketta! Makeita soseita Selma ei edelleenkään syö oikeastaan ollenkaan. Muutenkaan tämä tyttö ei tunnu olevan makean perään. Outo eläjä! :D Italialaisista, eksoottisista vauvanruuista mainittakoon vielä keksit: biscotti. Ne ovat makeita tankoja, joita voi antaa vauvalle siltään tai vaihtoehtoisesti maitoon kastettuna, maitoon liotettuna ja siten puuroksi valmistettuna tai vaikka mehuun samalla tavalla liotettuna. Keksit liukenevat ihan hienoksi mössöksi saman tien, kun joutuvat nesteen kanssa kosketuksiin, joten sopivat syötäväksi myös sellaiselle vauvalle, jolla ei ole vielä liiemmin purukalustoa. Ne ovat Mariekeksin makeustasoa, ja niitä Selma on alkanut syödä aamu- ja iltapalaksi.

Todella helposti on kyllä muutenkin käynyt meiltä tämä italialaiseen ruokakulttuuriin sulautuminen. Välillä sitä miettii, että mitähän Suomen neuvolantäti sanoisi, jos tietäisi, mitä me täällä lapsosille annetaan! Toisaalta pakko on mennä maassa maan tavalla, koska ei täältä mitään Piltti Perunaa soseena todella saakaan. :D Tyrnistä ja ruusunmarjasta nyt puhumattakaan.

Takaisin Selmaan. Hänkin on ruskettunut, mutta vaatetuksen ja suojauksen ansiosta tietysti vähemmän kuin siskonsa. Posket ovat ruskeammat, ja polvet ja kädet. Tyytyväinen pallo hän on ollut koko ajan, mitä nyt vähän sairastellut. Mitään kultturishokkia tai koti-ikävää emme ole Selmassa havainneet, mikä oli odotettavissakin. Home is where the tit is. ;)

Selman sairastelun kautta olemmekin saaneet jo kosketuksen täkäläiseen terveydenhuoltoon. Tai no, ei ihan paikalliseen, vaan ulkkareille suunnattuun yksityiseen... Löysimme EUI:n vihkosta Medical Servicen, joka lupaa 24h doctors on call -palvelua. Englannin- saksan- ja ranskantaitoisia lääkäreitä ympäri vuorokauden päivystyksessä, valmiina tekemään myös kotikäyntejä. No, sieltä sain erittäin kätevästi tilattua mukavan, hyvää englantia puhuvan lastenlääkärin meille kotikäynnille viime maanantaina. Ihanaa!! Selma oli siis ollut noin viikon vähän flunssainen ja kärttyinen, ja halusimme varmistaa, ettei hänellä ole taas korvatulehdusta. Ei ollut tulehdusta, ja lääkäri käytti reilusti aikaa luonamme ja juttelimme kaikesta vauvan kasvuun ja hoitoon liittyvästä muutenkin. Hän antoi vielä särkylääkkeiden ja nenätippojen kauppanimiä, jotta osaamme apteekissa ostaa niitä, ja reseptin antibioottikuuria varten, jos tilanne pahenee. Sanoi, että jatkossa voi soittaa suoraan hänelle, vaikka keskellä yötä. Voi antaa myös puhelimessa ohjeita. Ihan huippua! Tuli matkavakuutukselle käyttöä. :) Ilman sitä ei oliskaan ikinä raaskittu ottaa mitään tällaista.

Haaveilen jo ajasta, jolloin Helmi käy päivisin koulussa ja saan olla Selman kanssa kaksin. Miten helppoa! Välillä poden huonoa omaatuntoa, kun panen toisen lapseni hoitoon, vaikka olen vielä itse kotona, mutta toisaalta olen kyllä vakaasti sitä mieltä, että Helmille tekee todella hyvää tässä iässä saada ikäistään seuraa ja ohjattua tekemistä. Lisäksi tänne sopeutumisessa kielitaito on avainsana, ja sitä hän ei saavuta, jos ei ole italiaa puhuvassa ympäristössä.

Selman kanssa nähtäväksi jää, millä tasolla Italia häneen jälkensä jättää! Kaikki on vielä niin auki, että on vaikea katsoa tulevaisuutta hänen näkökulmastaan. No. Sebulonskilla on aikaa. =)

Helmin kuulumisia

Ajattelin, että olisi hyvä kirjoittaa välillä tarkemmin tyttöjen elämästä, kun muuten niitä tulee sivuttua niin satunnaisesti. Aloitetaan Helmistä.

Muutto Italiaan oli aluksi Helmille aika vaikea asia. Hän nukkui huonosti yöt ja heräsi aikaisin aamulla. Hän on sellainen aina, kun on tullut joku muutos. Ensimmäisten viikkojen aikana hän kyseli monesti, että "milloin mennään omaan kotiin" tai "milloin mennään Pieksämäen mummolaan". Kun lähdimme junalla käymään Viareggiossa, hän oli ihan lähdössä Pieksämäelle menevään junaan! Se oli aika liikuttavaa. :) Kyllä hän sen sitten ihan hyvin otti, kun selitti, että tämä on nyt meidän uusi oma koti, ja että Pieksämäen mummolaan pitää mennä lentokoneella. Vähän vaan viipyi vanhempienkin mielessä vielä epäilys kotiutumisesta, ja tuntui häijyltä yrittää lapselle selittää, että tämä on koti, kun ei se itsestäkään vielä siltä tuntunut. Helmillä kävi huonosti myös syönti noita ekoina viikkoina, osittain tietysti ihan kuumuudenkin, mutta myös outouden vuoksi.

Sittemmin Helmi on ottanut omakseen kotikaupunkimme Fiesolen kivat paikat. Niitä ovat:

• Monet suihkulähteet, yksi tuossa piazzallamme, yksi talon seinässä pääkadun varrella... Tai ne ovat oikeastaan kauniita vesihanoja eikä mitään suihkulähteitä. Helmi on oppinut hienosti ryystämään niistä vettä kastelematta paitaansa. :)
  
• Karkkikoju piazzalla. Ei onneksi enää auki niin usein kuin lomakaudella.
• Leikkipuisto, kilsan päässä etäisyyksissä mutta 100 metriä ylämäkeen...
• Talot, joiden pihoilla voi nähdä Kissoja!
• Gelateria eli jäätelöbaari. Vastustamaton. "Ähkiä" pitäis saada joka kerta kun ohi mennään. Se on pääkadun varrella, ja ohi mennään lähes päivittäin...
  
• Coop-lähimarkettimme pieni karkkihylly heti sisääntuloväylällä lasten korkeudella. Joka ikistä patukkaa on maistettu.
• Pieni lelu- ja paperikauppa Magie piazzan varrella. Siellä Helmi tykkää leikkiä pienillä kumisilla aidonnäköisillä eläinfiguureilla, tai kinuaa vaihtoehtoisesti ostamaan jälleen uuden saippuakuplapurkin. Magiessa tulee käytyä, kun omistaja on kiva nainen, joka puhuu täydellistä englantia. Sitä välillä kaipaa tässä pikkukylässä.

Näiden paikkojen lisäksi Helmi on tykännyt tosi paljon aina, kun olemme pääseet johonkin uimaan. Firenzessä on mahtava uimastadion, jonka bongasimme ystävämme Sandran avulla vasta viikko ennen sen sulkeutumista tältä kesältä. Ehdimme käydä "puli-pulimassa" siellä vain kerran, mutta oli se hauskaa. Tämän tekstin uimakuva on siltä reissulta. Välillä oli uiminen oikein totistakin puuhaa, kun eivät äiti ja "Anttu-täti" eli Sandra eli Santtu tajunneet, miten päin Helmiä olisi pitänyt uittaa! :D

Helmin kuivaksioppiminen on edistynyt täällä ollessamme hienosti. Hän on päiväkuiva, kunhan vanhemmat vain muistavat käyttää potalla säännöllisesti! :) Se onkin hyvä, sillä vaipat maksavat täällä 3-4 kertaa sen minkä Suomessa, valehtelematta. Eräänlaista ympäristöpolitiikkaa? Ei kukaan kuitenkaan kai käytä kestovaippojakaan. Onneksi me tuotiin omamme Suomesta Selman käyttöön, täällä siinä todella säästää pitkän pennin!!

Helmi on ruskettunut, varsinkin kasvoista ja käsivarsista, mutta ei ole palanut. Taitaa olla onneksi aika paksunahkaista sorttia. Ei me vanhemmatkaan olla kovin aurinkoherkkiä. Hänen tukkansa on vaalentunut auringossa, koska ei halua pitää hattua. Hän on oppinut todella omatoimiseksi monissa asioissa, kaikki pitäisi saada "ite" tehdä. Pukemista, riisumista ja kenkien laittoa harjoitellaan. Ruokailuhan Hebeltä sujuu kuin vanhalta tekijältä. Nyt on oppinut myös leikkaamaan veitsellä ja saksilla.

Helmi nukkuu päiväunet, mikä on mukava juttu: saa äitikin vähän hengähtää, kun Selma kuitenkin nukkuu. Hän herää aamuisin klo 7 aikoihin, rupeaa päiväunille yleensä n. klo 13 ja nukkuu tavallisesti parisen tuntia. Illalla nukkumaan käydään myöhemmin kuin aikaisemmin, usein vasta klo 21.30. Rupeasi varmasti aikaisemmin, jos päivällä olisi enemmän toimintaa, mutta nykyisellä lomarytmillä on tuollainen pitkä ilta sitten vielä virtaa touhuta. Muuttunee sitten kun koulu alkaa.

Kavereita Helmi selvästi kaipaa, ja kyselee vuoroin, milloin Nuutti ja Kerttu tulevat meille kylään, ja milloin koulu alkaa ja saa kavereita. :) Suomalaistytöt Sohvi, 4 v, ja Mimosa, 8 v, ovat sveitsiläisen Marc-pojan, 2,5 v, ohella olleet täällä toistaiseksi ainoita tuttuja leikkikavereita. Satunnaisesti on juostu yhdessä italialaislasten kanssa piazzalla tai puistossa.

Koulun ohella Helmi saattaa alkaa syksyllä käydä Suomi-seuran pitämässä Suomi-koulussa. Se on suomalaisen kulttuurin kerho, joka toimii lauantai-iltapäivisin parin tunnin ajan. Saatan itsekin alkaa toimia Suomi-koulussa jossain tehtävässä.

Helmin lempiruokia täällä:

• Jätski, karkit, keksit, pullat. You name it, we eat it. :)
• Kinkkutäytteiset tortelliinit, "vihreällä kastikkeella" (pestolla) tai ilman.
• Makkara eli wurstel eri muodoissa. Täältä saa myös nakkeja (ja ranuja!). Meidän kaikkien uudet suosikit, italialaiset tuoreet sianlihamakkarat, Helmille pitää kuoria, mutta maistuvat.
• Salami. Mitä tulisempi, sitä parempi!
• Leipä. Pienet, pehmeät sämpylät; ison, suolattoman leivän "vauvapalat" eli kantapalat. Ilman voita, kuten täällä yleensäkin. Toscanan perinteinen leipä on iso, vaalea hiivaleipä ilman suolaa.
  
• Pizzoista Helmi tykkää etenkin pizza wurstelista. :) Ja etenkin siitä itse täytteestä.

Kieltä Helmi alkaa toden teolla oppia sitten koulussa. Tähän mennessä ollaan harjoiteltu sanomaan ciao! eli "tau" kaikille mummoille ja nunnille ym., jotka tulevat ihastelemaan tyttöjä. :) Bella bambina! Che bella bimba! E la piccola sorella!! Bellissima!! Ciao! Ciao! Ja pusuja. Ja silitystä.

Syyskuun kuulumisia - ja - sori!

Anteeksi siis heti alkuun, ettemme ole päivittäneet blogia aikoihin. Toivottavasti kaikki lukijamme eivät ole kaikonneet!! Syksy on alkanut vauhdikkaasti intensiivisten italian kurssien kera, ja päivistä on vaikea löytää aikaa edes yhdessä juttelulle. Nämä viikonloput ovat mahdollisia, mutta ekat menivät hujauksessa!

Tämän syyskuun ajan tosiaan opiskelemme italian kieltä tiukkaan tahtiin, viikkotunteja kertyy 12. Opetusta on 3 h / päivä ma, ti, to ja pe. Minulla aamulla klo 9-12 ja Ismolla illalla klo 16-19. Ismo hoitaa tyttöjä aamupäivisin ja minä iltapäivisin / iltaisin. Ismolla on italian lisäksi myös ranskan kurssi. Tämän vuoksi yhteistä aikaa tosiaan on vähänlaisesti, ja iltatunnit kuluvat monesti arkirutiinien hoitamiseen.

Intensiivisellä kurssilla kieltä oppii tosi tehokkaasti. Meillä on molemmilla myös hyvät opet ja pienet ryhmät. Tosi korkeatasoista opetusta! Minusta on ihanaa myös päästä välillä "ihmisten ilmoille" ilman lapsia, toisten aikuisten seuraan, puhumaan aikuisten juttuja. Ja eroon pyykinpesusta jne.

Odottelemme edelleen, mitä Helmin koulun aloituksen kanssa käy. Nyt on selvää, että jos hän ei mahdu kunnan koulun ryhmään, niin hän menee sitten yksityiseen, joka sijaitsee vähän eri suunnalla mutta lähellä Ismon työpaikkaa instituutilla. Koulu alkaa täällä vähitellen syyskuun aikana tapahtuvalla tutustumisella, joten varsinaisesti Helmi ei ole vielä menettänyt mitään. Ensi viikolla toivottavasti kuulemme jotain uutisia tästä aiheesta. Yksityinen olisi myös kiva, mutta tietysti kalliimpi kun siinä on kuukausimaksu. Kunnan koulussa olisi myös ystäviemme Sandran ja Joonaksen tytär Sohvi, joka on Helmin arvokas suomalaiskaveri täällä!

Olemme sopeutuneet arkielämään hyvin. Ruokakaupassa valikoima on hyvä eikä liian eksoottinen. Olen saanut ostettua välttämättömiä uusia keittiökamoja jne. 21 matkan kortti bussiin maksaa 20 euroa. Ensi viikon keskiviikkona kokoontuu ensimmäistä kertaa instituutin Partners' club, joka on kerho tai ryhmä tutkijoiden puolisoille. Olen jo tutustunut joihinkin muihin EUI-perheisiin, mutta siellä odotan tapaavani vielä lisää. Instituutti pitää tutkijoista ja perheistä todella hyvää huolta, kaikkeen löytyy apua. Instituutin kautta saimme mm. vihkosen, jossa kerrotaan englanniksi terveydenhuollosta täällä ja annetaan yhteystietoja englantia tai muita kieliä puhuviin terveydenhoitopalveluihin. Niitä on runsaasti Firenzen seudulla, koska täällä asuu ja oleskelee jatkuvasti paljon ulkomaalaisia. Tällaiset asiat kyllä tuovat turvallisuuden tunnetta!

Monet ystävät ovat kirjoittaneet minulle sähköpostia, enkä ole vielä ehtinyt vastata! Kiitos ihan kamalasti, on ollut ihanaa saada niitä! Niistä tulee olo, että ystävät ovat lähellä vaikka fyysisesti kaukana.

Bravo Viareggio!

Olimme lauantaina parhaassa rantalomapaikassa, missä olen koskaan käynyt. No, niitä ei ole monta, mutta uskon, että kokeneemmatkin rantailijat yhtyvät mielipiteeseen. Kävimme Viareggion pikkukaupungissa, joka sijaitsee aivan Toscanan luoteiskulmassa Tyrrheanmeren (eli Välimeren läntisen osan) rannalla. Olimme ensin kiehuneet koko viikon täällä sisämaan paahtavassa kuumuudessa, vailla mitään järkevää tekemistä edes meille aikuisille, lapsista nyt puhumattakaan. Sitten päätimme uskaltautua tutustumaan lähialueisiimme, olihan meille monta kertaa kehuttu Toscanan monipuolista ja kaunista seutua.

Ensin tarkoituksemme oli mennä rannikolle Pisan lähelle, mutta Ismon ollessa kaupungilla ostamassa Helmille uutta uimapukua hän sattui mainitsemaan suunnitelmistamme myyjälle. Tämä innostui kehumaan Italian Rivierana tunnettua aluetta Toscanan rannikon pohjoisosassa, ja hieman googlailtuamme päätimme, että Viareggio on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Lähdimme Firenzestä paikallisjunalla kello 10 aamulla. Pahin pelkomme paikan suhteen oli, että koska italialaisia ei paljon täällä Firenzessä ja ympäristössä näy, he ovat sitten kaikki siellä, eikä sekaan mahdu. Sitä varten olimme varautuneet vain käymään siellä ja tulemaan seuraavalla junalla takaisin. Junia sinne kulkee kerran tunnissa ja takaisin vielä tiheämpään.

Junamatka kesti noin 1h 40 min, mikä ei tuntunut ollenkaan pahalta Suomen junamatkoihin tottuneelle. Nopeammalla junalla matka olisi tosin taittunut varmaan 30 minuutissa, mutta niitä ei tällä osuudella kulje kuin pari kertaa päivässä. Noin puoli tuntia ennen Viareggioon saapumistamme maisema alkoi olla erittäin tasaista ja ilma kosteannäköistä - ilmastoidussa junassa sitä ei varsinaisesti päässyt haistelemaan tai maistelemaan sen enempää. Kun sitten astuimme puolityhjästä junasta väljälle Viareggion asemalle, kävi selväksi, että olimme saapuneet vuoristostamme aivan toiseen todellisuuteen: rannikkokaupungin ilma oli niin lämpimänkostea, että asematunnelin marmorilaatat olivat märät astella. Vastaan tuli rentoja, erittäin ruskeita ihmisiä rantasandaalit jalassa. Släps läps.

Väentungoksesta ei ollut tietoakaan: paikassa oli väkeä, mutta juuri sopivasti. Juna-aseman infosta saimme kartan ja hyvät ohjeet. Päiväreissaajan uimareissulle oli kahdenlaisia vaihtoehtoja: Rannassa on klubeja, jotka vuokraavat aurinkotuoleja varjoineen n. 20-30 euron varausmaksua vastaan. Näillä klubeilla on pukukopit, wc:t ja ravintola samalla rantakaistaleella. Ilmainen vaihtoehto on yleinen ranta hieman syrjässä. Bussi sinne lähtee keskustasta. Tällä rannalla varjot yms. olisi sitten varmaan itse tuotava (tai ostettava senegalilaiselta kauppiaalta, joita täällä on Paljon).

40 asteen lämpötilassa bambinojen kanssa emme edes harkinneet yleistä rantaa, vaan lähdimme talsimaan määrätietoisesti kohti rantaklubeja. Kuljettuamme asemalta suoraan yhtä tietä ehkä noin kilometrin matkan saavuimme rannalle. Matkan varrella aukesi näkymiä poikkikaduille, joilla oli viihtyisän näköisiä kahviloita ja yllättävän tyylikkäitä vaate- yms. kauppoja. Rannassa keskustan tuntumassa oli vieri vieressä muutama hieno hotelli ja sitten niitä rantaklubeja. Kadulle päin ne olivat baareja, mutta niistä pääsi käytävää pitkin rannan puolelle, missä olivat sitten muut palvelut. Valitsimme yhden, jonka ruokalista vaikutti hyvältä, ja menimme sisään. Siellä oli viehättävällä suurella puuterassilla rivissä pukukoppeja, vessoja ja suihkutiloja. Terassin keskellä oli baarin pöytiä ja perällä, lähimpänä aurinkotuoleja ja hiekkarannan vieressä, ruokaravintoja. Söimme aivan ihanat, merelliset annokset ja lähdimme kohti omaa pukukoppiamme ja merta. Saimme kaksi aurinkotuolia ja varjon sekä pukukopin. Maksamisen suhteen käytäntö oli, että tilaus on auki koko ajan, ja laskun voi maksaa vasta lähtiessä kerralla. Tuolien ja pukukopin yms. varausmaksu oli tällä klubilla 18 euroa.

Helmiä ei meinannut pidätellä mikään, ja neiti otti jo kerran yhden uimapatjan ja lähti sen kanssa määrätietoisesti suunnistamaan yksin kohti rantaa. Saimme vaivoin hänet pidettyä aisoissa sen aikaa, että laitoimme kaikille uimapuvut päälle, ja sitten suunnistimme suorinta tietä veden äärelle. Sinä päivänä oli varsin kova tuuli, ja aallot olivat vaahtopäisiä. Veteen pystyi kuitenkin menemään, ja se oli ihanan lämmintä! "Buli-bulimme" Helmin kielellä oikein sydämemme kyllyydestä. Pikku Selmakin oli mukana aalloissa monta kertaa, hattukin kastui kun se oli päässä ja aallot löivät ylitsemme. Hauskaa oli!

Tyttöjen alkaessa osoittaa väsymyksen merkkejä lähdimme takaisin klubin terassialueelle suihkuun ja pukemaan. Imetin Selmaa aurinkotuolissa. :) Olo oli leijuva, lämmin, epätodellinen... Tuntui kuin voisi sulautua maastoon. En yhtään ihmettele, miten joku voi kadota Goalle.

Lähdettyämme pois klubilta ja rannalta tilasimme kahvin, Lemon Sodan sekä tikkarin ja muutamat leivokset lähikahvilasta. Ismo kävi hakemassa klubin ravintolaan unohtuneita vauvankamoja, panimme Helmin rattaisiin ja Selman manducaan ja molemmat nukahtivat saman tien. Lähdimme kävelemään pitkin kaupungin katuja lämpiminä ja raukeina mutta hyväntuulisina.

Etsimme jotain ostettavaa viimeisillä reissulle varaamillamme rahoilla, mutta sitten väsyimme kävelemään ja pysähdyimme lasilliselle. Tytöt nukkuivat, ja me joimme viinin ja Nastro Azzurron (täkäläinen hyvä olut) parin leipäsen kera. Oli taivaallinen olo: kunpa tänne voisi vain jäädä! Kaduilla oli vieri vieressä kansainvälisten huippumerkkien liikkeitä ja kaikenlaisia muitakin kauppoja. Baarista, johon olimme pysähtyneet, sai listalta myös teetä ja erilaisia tuoremehuja. Hinnat olivat kohtuulliset ja henkilökunta erittäin ystävällistä.

Haaveilimme aikamme pikaisesta paluusta Viareggioon, Helmi heräsi hyväntuulisena ja lähdimme kohti juna-asemaa. Pääsimme kotiin lopulta yhdeksän maissa illalla, väsyneinä, mutta tällä kertaa erittäin onnellisina ja lämpiminä. :) Jokaisella oli varmasti vielä hiekkaa jossain taipeessa.

Parasta Italiassa tähän asti! Viva Italia! Bravo Viareggio!

Sisilisko kylpyhuoneen ikkunassa

Olin äsken menossa suihkuun. Kylpyhuoneessamme on huurretut ikkunalasit, ja nyt helteellä olemme pitäneet näitä lännenpuoleisia ikkunoita auki tai ainakin raollaan myöhään illalla ja joskus jopa yön yli. Nytkin lasi oli hieman raollaan, ja kun lähestyin ikkunaa ja kylpyammetta, huomasin, että ikkunassa, tosin ulkopuolella, oli kiinni Sisilisko. Nythän on niin, että itsekin kuulun siihen suurehkolukuiseen naispuolisten henkilöiden joukkoon, joka ainakin hieman vierastaa kaikenlaisia niveljalkaisia ja muita nilviäisiä liskoista nyt puhumattakaan.

Koska en kuitenkaan ole hysteerikko - toisin kuin monet ehkä luulevat - en kirkaissut, vaan suljin ikkunan, kävelin viileästi ja huvittuneena pikku otuksen vierailusta olohuoneeseen ja sanoin Ismolle, että tule katsomaan, mikä tuolla kylpyhuoneessa on. Sillä siltä se tuntui: raollaan oleva ikkunalasi, jonka ulkopinnalla on joku, ihan sama kuin se olisi sisällä!

Otimme pari valokuvaa, joista yksi tämän tekstin kuvituksena. Ismo suunitteli käyttävänsä kuvaa myöhemmin myös markkinointitarkoituksessa. Sisilisko kyllästyi seuraamme ja luikki tiehensä. Sitten minua alkoi kammottaa. Mitä jos se olisikin ollut kylpyammeessa? Miten voin enää uskotella itselleni, että täällä on turvallista ja sisiliskotonta missään? Tulevatko ne uniini? Jättiläisreptiili vuoteessa? MITEN OLEN VOINUT MUUTTAA MAAHAN, JOSSA SISILISKOJA KÄVELEE SISÄÄN?

Mitä muuta tulen vielä kotoamme löytämään näiden vuosien aikana? Lähimarketin ötökkämyrkkyhylly alkaa vetää paatunutta hippiäkin kummasti puoleensa. Entä sitten Kodin putkimiehen syövyttämät sisiliskot viemärissä? Minua inhottavat monet viemärijutut jo valmiiksi.

Oi Suomi, Suomi.

Kotioloa

Chiusa per ferie. Suljettu loman ajaksi. Tämä on fraasi, jonka olemme viimeisen viikon aikana täällä oppineet. Italian loma-ajan huipennus sijoittuu elokuun viimeisille viikoille, n. 15.-31.8. väliselle ajalle, ja se näkyy täällä joka päivä ihan konkreettisella tasolla. Todella monet kaupat ovat kiinni, italialaisia ei näy missään, palvelut pelaavat jos pelaavat ja tietoa on välillä vaikea saada. Toisaalta itse olisimme nyt juuri kaikkein tiedonjanoisimmillamme.

Senpä vuoksi olemme, enemmän tai vähemmän tahtomattamme, olleet viime päivinä aika paljon kotosalla tai pyörineet päämäärättömästi ympäri Fiesolea. Onneksi täällä on aika monta hurjan kaunista paikkaa ja jopa leikkipuisto, jonne tosin on kilsan matka YLÄMÄKEEN ja joka sijaisee mäellä pahimmassa auringonpaisteessa.

Kuumuus onkin toinen asia, joka tekee asioinnin kodin ulkopuolella välillä vähän tahmeaksi. Mittarissa on siitä saakka kuin saavuimme ollut vähintään 35 astetta joka päivä. Öisin on sitten n. 25 astetta. Ilmeisesti lämmin sää on täällä tähän aikaan vuodesta tavanomaista, mutta tällainen kuumuus epätavallista. Tästä pääsemmekin siihen, miksi täällä ei ole ketään. Ne ovat merellä! Tai vuorilla!

Onneksemme Fiesole sijaitsee suomalaisittain vuorilla, eli täkäläisittäin hieman tavallista korkeammalla. Täällä tuuli on samanlämpöinen kun ilma, tai jopa hieman viileämpi. Alhaalla laaksossa se tuntui olevan ilmaa kuumempi.

Kotimme on vanhassa talossa, ja sitä varjostavat puut ja toiset talot joka puolella. Sisälämpömittarin mukaan täällä on n. 25-30 astetta lämmintä, mutta ainakaan aurinko ei paista. Melko vähissä vaatteissa hipsimme (tytöt vaipoissa / pikkuhousuissa, äiti topissa ja minihameessa, isi pelkillä shortseilla) ja pidämme ikkunaluukkuja puolittain auki siten, että tuuli pääsee sisään, mutta auringonpaiste ei. Vähän se on tympeää istua sisällä lämpimässä sähkövalo päällä, mutta se on ainoa tapa selvitä näistä kuumista päivistä. Toivottavasti kohta viilenisi edes viitisen astetta.

Olemme olleet täällä viikon, ja alamme sulautua ympäristöömme. Siltä ainakin tuntuu. Mikä valheellinen tunne! Tästä tullaan varmaan takapakkia vielä monta kertaa.

Puremilla Italiassa. Kuka olisi varoittanut tästä?

Täällä on itikoita. Siis yleiskielellä hyttysiä. Tai jotain mäkäräisiä. Joka tapauksessa jotakin pieniä otuksia, jotka vähänkään metsäisemmässä pöpelikössä iskevät säälimättä helteessä verhoamatta jääneeseen käsivarteen, jalkaan, päähän, mihin vain. Ihan kuin kotoiset itikat. Miksei tätä mainittu missään etukäteen? :D Olemme koko perhe, ehkä pikku Selmaa lukuunottamatta, kohtuullisen syötyjä vajaan viikon Fiesolen pusikoita samoiltuamme.

Meidän kodinhoitohuoneessa on jopa hyllyssä ITIKKAKIERUKOITA, siis niitä tupakansavunhajuisia kierteellä olevia vihreitä patukoita, joita Suomessa kärytetään ainakin kesämökeillä itikankarkoitustarkoituksessa. Huvittuneina Ismon kanssa päätimme olla kuitenkin sytyttämättä niitä parvekkeellemme. Saattaisivat alakerran ravintolan asiakkaat hieraista sieraimiaan toisenkin kerran. Kotona emme nimittäin ole verta imeviä ystäviä havainneet, enkä Suomen kokemusten perusteella uskokaan, että ne piazzan kiviseen tunnelmaan kovin mieltyisivätkään.

Difendere la Repubblica e la Democrazia

Huomasin, että vaimo on joutessaan, siis allekirjoittaneen kaitsiessa koti-ikävää potevia palleroitamme, kirjoittanut blogia, mikä vaikutti oikein mukavalta tavalta kertoa kuulumisiamme ja ajatuksiamme tältä Italian reissulta, ja siis päätin itsekin ryhtyä joitakin mietteitä kirjoittelemaan.

Asuinpaikan suhteen meillä oli tuuria. Suhteellisen randomilla ja ystävämme Sandran avustuksella päätimme Firenzen sijaan muuttaa lähikylään Fiesoleen, joka on osoittautunut jonkinlaiseksi Toscanan Kauniakseksi. Kylä on vuorilla, todella kaunis ja siisti ja kaikkea muuta kuin Suomessa imemäni Italia-kliseet.

Pikkuputiikkien, tupakkakauppojen, kahviloiden ja ravintoloiden kirjo ällistyttää. Jyväskylässä ja Suomessa yleisemminkin kun oli tottunut lähinnä S-ryhmän diktatuuriin tai sitten vaihtoehtoisesti kuulemaan "oliko plussakorttia". Italiaa pidetään Suomessa usein varsinaisena korruption pesänä, vaan korruptiota lienee monenlaista.

Enpä oikeastaan ennen kuin täällä tullut ajatelleeksi, miten on mahdollista, että ruoan hinta Suomessa on jatkuvasti korkeampi kuin muualla Euroopassa, ja miksi palkkojen ostovoima on heikompaa... ja miksi meillä kaupat jakautuvat kahteen valtavaan kilpailevaan leiriin, jotka auraavat pienemmät tieltään...

Lueskelin sanakirjan kanssa paikallista l'Unità -lehteä, jonka perjantain numeron etusivulla oli sitaatti, jonka käännän vapaasti: "Mitä vastarinta on tänään? Tasavallan ja demokratian puolustamista. Ja jos joku poliitikko käyttä politiikkaa hyväkseen ajaakseen omia likaisia etujaan, täytyy sellainen tuoda näkyviin pelotta." Sitaatti oli luonnollisesti tarkoitettu Berlusconia vastaan. Vallanpitäjien korruptio luo helposti pelon tunteen, voimmeko vastustaa moista korruptiota, uskallammeko.

Minusta näyttää, että monet italialaiset uskaltavat - sen sijaan Suomen vaalirahasotku ja samojen kunnallispoliitikkojen istuminen osuuskauppojen ja valtuustojen hallituksissa on painettu pitkälti villasella. Näinhän on aina tehty meillä kekkoslovakiassa.

Elämää keittiössä, osa 2

Toinen haastava tai pikemmin ehkä mielenkiintoinen seikka keittiömme sinänsä ihan toimivassa kokonaisuudessa on nimeltään lämminvesiboileri. Se ei ole nimittäin mikä tahansa peltilaatikko kodinhoitohuoneen nurkassa, vaan pieni peltilaatikko keittiön seinällä hanan yläpuolella. Laatikon kyljessä on hanoja, joista ei kuulu kääntää, ja säädin, josta kuuluu vääntää. Lisäksi säätimen yläpuolella on suorakulmainen aukko, jossa on sisällä... mikäs muu kuin pieni kaasuliekin paikka!

Tämä kaveri kaipaa seurakseen myös tulitikkuja, toisin kuin moderni hellamme. Homma toimii siten, että 1) tulitikku sytytetään, 2) tulitikku työnnetään aukkoon ja samalla väännetään JA painetaan toisella kädellä säätimestä oikealle. Säädin ilmeisesti antaa kaasua ja tulitikku sytyttää sen. Tämän jälkeen keittiön kuumavesihanasta tulee kuumaa vettä. Kun kuumaa vettä lasketaan, pienestä liekistä aukossa tule ISO liekki. Se sitten kuumentaa veden, jotenkin. Ismo selaili boilerin italiankielistä käyttöohjetta eilen, ja selvitti kai sen logiikkaa itselleen, mutta minulta se jäi vielä hieman auki. Lisäksi tutustumistani boilerin kanssa vaikeuttaa se, etteivät hennot käteni jaksa vääntää säädintä läheskään niin oikealle kuin pitäisi, samanaikaisesti palavaa tulitikkua reikään sököttäen.

Täytynee pyytää miestä sytyttämään boileri aamuisin ennen töihin lähtöä, että casalinga saa täällä tiskattua sillä aikaa... :-P

Ruokaa? Ei?

Mmmm. Nälkä olisi, varsinkin Selmalla. Keittiössä nököttää hienon näköinen uusi kaasuhella. Ei kun kokeilemaan!

Kotimatkasta toipuminen kesti vähintään 2 vrk. Koska tänä aikana piti myös ainakin muistaa syöttää lapsia, tuli eteen tilanne, jossa piti lämmittää syötävää. Eihän kunnon äiti voi lapsille pelkkiä voileipiä syöttää! Eikä Selma sitä paitsi edes syö kuin, niin, niitä ruokamössöjä ja (ehkä) vähän puuroa. Suomalaisilta tutuilta ostamamme mikro odottaa vielä ystävien autotallissa ystävien paluuta tänne, joten hella on ainoa lämmönlähteemme.

Ensimmäinen kontaktini hellan kanssa oli ihastunut: onpa siisti levykin tuossa päällä, ei näy nuo likaisen näköiset kaasupolttimet. Tämähän on kuin induktioliesi. Laitoin uskaliaasti seinästä kaasuhanan auki ja kokeilin sytyttää sopivaksi katsomaani hellan osaa. Pikku kattila puolillaan vettä odottamassa vauvan ruuan lämmittämistä nökötti toiveikkaana siinä lasilevyn päällä. Mutta mitä: liekki syttyi, paloi hetken, sammui. Sitten taas syttyi, paloi hetken, mutta sammui. Kaasun katku hiipi keittiöön, ja mieleeni tulivat kaasuhelloillaan henkensä riistäneet saksalaisnaiset toisen maailmansodan jälkeen...

Itku kurkussa selitin Ismolle, että hellassa on pakko olla jotain vikaa. Tai oikeammin: minussahan sitä vikaa oli, tyhmä olin, kun edes kuvittelin voivani muuttaa mihinkään turvallisesta Suomestamme. Enhän osannut edes hellaa käyttää enkä lapsilleni ruokaa lämmittää. Rakas mieheni katseli hellaa aikansa ja väänsi hänkin sytytysnappulaa samalla tuloksella: liekki syttyy, palaa hetken, sammuu.

Lopulta luovutimme ja lähdimme syömään Vinandroon, joka on alakerran kerrassaan sympaattinen ravintolamme. Tarjoilija lämmitti vauvan ruuan tuossa tuokiossa. Äidin sydän roikkui jossain jalkovälin tuntumassa, mutta jotenkin viinilasillisen turvin sain uskoteltua itselleni, että kaikki kääntyy vielä hyvin. Onneksi Cosimo, vuokraisäntämme, oli tulossa käymään jo huomenna. Hän voi varmasti katsoa, mikä hellassa on vikana.

Perjantai-aamuna istuimme jälleen keittiössä, Helmi söi voileipää ja Selma söi huoneenlämpöistä italialaista vauvanmössöä hyvällä halulla. Ismo seisoi hellan ääressä ja aprikoi. Sitten hän yhtäkkiä purskahti nauruun: ei voi olla totta, onneksi emme olleet soittaneet Cosimolle. Tulen sytyttämisen perusfysiikan pohdiskelu oli johtanut hänet siihen tulokseen, että LASILEVY OLI NOSTETTAVA POIS POLTTIMOIDEN PÄÄLTÄ ENNEN SYTYTTÄMISTÄ. Muuten lasi tietysti tukahduttaa liekin.

***
Tämän jälkeen olen keittänyt perheelle tortellineja, ravioleja ja tagliatelleja ja tehnyt jopa bolonese-kastiketta. Vauvanruoka lämpiää kaasuhellalla hujauksessa. Uuni on sähkötoiminen kiertoilma-vastus-yhdistelmäuuni, tosi huippupömpeli. Keittiö-itsetuntoni ei ihan vielä ole toipunut tästä kohtaamisesta kaasulieden kanssa.

Kotimatka

Kotimatka pitkä lie... Se oli pitkä.

Lähdimme keskiviikkona 12.8. klo 12.24 junalla Pieksämäen asemalta, jonne Tuula-mummo meidät heitti. Hellien jäähyväisten jälkeen pääsimme vihdoin matkaan kotia kohti - me ja meidän viisi matkalaukkuamme, reppu, tietokonelaukku ja ne kaksi ipanaa.

Tikkurilaan tilaamamme taksi odotti oudossa paikassa ja venailimme sateessa ja tuulessa. No, onneksi lopulta älysimme toinen toisemme kuskin kanssa ja matka kohti terminaali 1:tä saattoi jatkua. Lähtöselvitystiskillä allekirjoittaneelta meinasi päästä itku, kun yksi laukuista, joiden oli tarkoitus tulla käsimatkatavaroiksi, oli liian painava. Ei auttanut kuin ryhtyä siirtämään mekkoja ja sukkia laukusta toiseen siinä muiden matkustajien töllistellessä. Lopulta saimme painon juuri alle sallitun 8 kg:n, ja pääsimme etenemään turvatarkastukseen, jossa eteen tuli toinen nolo tilanne: samainen laukku sisälsi vaikka millä mitalla matkustamossa kiellettyjä yli 100 ml:n nestepakkauksia. Ystävällisten turvatarkastusvirkailijoiden kärsivällisellä opastuksella päätimme sittenkin laittaa laukunpahalaisen ruumaan ja saimme pitää purkkimme ja purnukkamme.

Tässä vaiheessa matkaan oli kulunut n. 5,5 tuntia ja olimme varsin uupuneita. Söimme ihanat ruuat lentoaseman Intermezzo-ravintolassa - suosittelen kylmäsavulohisalaattia valkoviinin kera - ja se virkisti sen verran, että lentomatka tuntui taas ihan hauskalta ajatukselta. Ostimme aseman Stockmannin liikkeestä vuokraisännällemme Cosimolle pienen mariskoolin tuliaisiksi ja pääsimme portille ja koneeseen.

Helmi oli todella väsynyt ja Selma ei paljon parempi. Saimme tytöt raahattua kuitenkin koneeseen ja lento kohti Frankfurtia alkoi n. klo 18.35. Äitiä ja isiä lento taisi vähän jännittää, mutta muksut menivät kuin vanhat tekijät. Selma oli Infant-paikalla äidin sylissä, turvavyö äidin turvavyössä kiinni. Kun kone alkoi laskeutua Frankfurtiin, olivat molemmat neidit jo unessa... Koneen vaihtoa varten heidät piti kuitenkin vielä herättää, vaihtaa vaipat ja antaa jotain syötävää. Onneksi olivat aika hyväntuulisia kaiken outouden keskellä.

Lento Frankfurtista Firenzeen starttasi klo 21.10 Saksan aikaa. Molemmat neidit nukahtivat jo alkumatkasta. Onneksi pienessä koneessa oli mukavan väljää, ja saatoimme laittaa Helmin pötkölleen penkille. Saavuimme perille Firenzen sympaattisen pienelle asemalle klo 24 Suomen aikaa, klo 23 paikallista aikaa. Kannoimme nukkuvat tytöt koneesta, ja Lufhansan ihanat työntekijät olivat onneksemme toimittaneet matkarattaamme heti portaiden päähän, joten saimme Helmin kipattua niihin nukkumaan. Kentällä kaikki viisi matkalaukkuamme löytyivät vaivattomasti matkatavaraliukuhihnalta, ja kun vielä ystävällinen virkailija kävi hakemassa matkustamon matkatavarahyllylle unohtuneen mariskoolin, pääsimme viimein etsimään taksia Firenzen yöhön.

Tarvitsemamme iso taksi löytyikin todella vaivattomasti lentoaseman päädystä, ja ystävällinen italialaistaksikuski lastasi laukkumme ja muut kamamme supernopeasti kyytiin. Helmi saatiin nukkumaan taksin takapenkille, ja unohtumaton öinen taksimatka uuteen kotiimme saattoi vihdoin alkaa. Taksi mutkitteli varmaan 15 minuuttia jossain Firenzen esikaupunkialueilla, ja ehdin jo epäillä meidän päätyvät mafian iltapalaksi. :D Lopulta käännyimme ensimmäiselle 90 asteen kulmassa nousevalle ylämäelle, ja arvasin, että alettiin olla lähellä kotia. Fiesole siis sijaitsee KUKKULOILLA eli suomalaisittain vuorilla Firenzen yläpuolella, ja mäet täällä ovat sairaan jyrkkiä. Sitten edessä olikin Piazza Mino, jonka tunnistin kuvien perusteella, ja kun vielä muistimme sanoa kuskille alakerran ravintolan nimen, löytyi kotitalokin vaivattomasti.

Perillä odotti rakas ystävämme Cosimo, vuokraemäntämme poika, jota myös vuokraisännäksemme tituleeraamme. Hän tuli meitä autolle vastaan, ja kannoimme yhdessä tavarat ja lapset sisään. Helmi sai kunnon hepulit kun tajusi, että olikin tullut perille uppo-outoon paikkaan, jota pitäisi kutsua nyt kodiksi... Kello oli ehkä 01.30 Suomen aikaa, Cosimo esitteli asunnon nopeasti, antoi meille avaimet, toivotti hyvät yöt ja saimme jäädä keskenämme laittautumaan nukkumaan. Hän tulisi sitten perjantaina sopimaan käytännön järjestelyistä. Muistimme jopa luovuttaa mariskoolin. ;) Ismo sai Helmin rauhoitettua, sekoilimme aikamme petivaatteiden kanssa ja kaaduimme sänkyyn. Ulkona vespat pärisivät ja ravintolan terassilta kantautui iloisten illallisvieraiden äänet, mutta me olimme Aivan Liian Väsyneitä häiriintymään mistään.

Näin jälkikäteen ajatellen olemme tulleet siihen tulokseen, että: 1) matkatavarat pitää osata pakata :) ja 2) ei koskaan enää iltalentoja; mikä on pahempaa kuin väsyneet lapset + väsyneet vanhemmat?!?

Mummolassa

Olemme Höytiän mummolassa. Tähän mennessä olemme, Jyväskylän kodista luopumisen jälkeen, majailleet jo Ilulla ja Sirpalla Lohikoskella, Piikeillä Pieksämäellä ja nyt täällä Eija-mummolla Höytiällä. Helmi kyselee tasaisin väliajoin "millon mennään omaan kotiin" ja Selma potee hammassärky-koti-ikävä-flunssaa. :-(

Lähdemme keskiviikkona 12.8. Se on ensi viikon keskiviikko. Tajusin tänään ensimmäisen kerran säätietoja lehdestä lukiessani, että ensi viikon loppupuolen sateet eivät meitä enää täällä tavoita...