Bravo Viareggio!

Olimme lauantaina parhaassa rantalomapaikassa, missä olen koskaan käynyt. No, niitä ei ole monta, mutta uskon, että kokeneemmatkin rantailijat yhtyvät mielipiteeseen. Kävimme Viareggion pikkukaupungissa, joka sijaitsee aivan Toscanan luoteiskulmassa Tyrrheanmeren (eli Välimeren läntisen osan) rannalla. Olimme ensin kiehuneet koko viikon täällä sisämaan paahtavassa kuumuudessa, vailla mitään järkevää tekemistä edes meille aikuisille, lapsista nyt puhumattakaan. Sitten päätimme uskaltautua tutustumaan lähialueisiimme, olihan meille monta kertaa kehuttu Toscanan monipuolista ja kaunista seutua.

Ensin tarkoituksemme oli mennä rannikolle Pisan lähelle, mutta Ismon ollessa kaupungilla ostamassa Helmille uutta uimapukua hän sattui mainitsemaan suunnitelmistamme myyjälle. Tämä innostui kehumaan Italian Rivierana tunnettua aluetta Toscanan rannikon pohjoisosassa, ja hieman googlailtuamme päätimme, että Viareggio on ehdottomasti tutustumisen arvoinen.

Lähdimme Firenzestä paikallisjunalla kello 10 aamulla. Pahin pelkomme paikan suhteen oli, että koska italialaisia ei paljon täällä Firenzessä ja ympäristössä näy, he ovat sitten kaikki siellä, eikä sekaan mahdu. Sitä varten olimme varautuneet vain käymään siellä ja tulemaan seuraavalla junalla takaisin. Junia sinne kulkee kerran tunnissa ja takaisin vielä tiheämpään.

Junamatka kesti noin 1h 40 min, mikä ei tuntunut ollenkaan pahalta Suomen junamatkoihin tottuneelle. Nopeammalla junalla matka olisi tosin taittunut varmaan 30 minuutissa, mutta niitä ei tällä osuudella kulje kuin pari kertaa päivässä. Noin puoli tuntia ennen Viareggioon saapumistamme maisema alkoi olla erittäin tasaista ja ilma kosteannäköistä - ilmastoidussa junassa sitä ei varsinaisesti päässyt haistelemaan tai maistelemaan sen enempää. Kun sitten astuimme puolityhjästä junasta väljälle Viareggion asemalle, kävi selväksi, että olimme saapuneet vuoristostamme aivan toiseen todellisuuteen: rannikkokaupungin ilma oli niin lämpimänkostea, että asematunnelin marmorilaatat olivat märät astella. Vastaan tuli rentoja, erittäin ruskeita ihmisiä rantasandaalit jalassa. Släps läps.

Väentungoksesta ei ollut tietoakaan: paikassa oli väkeä, mutta juuri sopivasti. Juna-aseman infosta saimme kartan ja hyvät ohjeet. Päiväreissaajan uimareissulle oli kahdenlaisia vaihtoehtoja: Rannassa on klubeja, jotka vuokraavat aurinkotuoleja varjoineen n. 20-30 euron varausmaksua vastaan. Näillä klubeilla on pukukopit, wc:t ja ravintola samalla rantakaistaleella. Ilmainen vaihtoehto on yleinen ranta hieman syrjässä. Bussi sinne lähtee keskustasta. Tällä rannalla varjot yms. olisi sitten varmaan itse tuotava (tai ostettava senegalilaiselta kauppiaalta, joita täällä on Paljon).

40 asteen lämpötilassa bambinojen kanssa emme edes harkinneet yleistä rantaa, vaan lähdimme talsimaan määrätietoisesti kohti rantaklubeja. Kuljettuamme asemalta suoraan yhtä tietä ehkä noin kilometrin matkan saavuimme rannalle. Matkan varrella aukesi näkymiä poikkikaduille, joilla oli viihtyisän näköisiä kahviloita ja yllättävän tyylikkäitä vaate- yms. kauppoja. Rannassa keskustan tuntumassa oli vieri vieressä muutama hieno hotelli ja sitten niitä rantaklubeja. Kadulle päin ne olivat baareja, mutta niistä pääsi käytävää pitkin rannan puolelle, missä olivat sitten muut palvelut. Valitsimme yhden, jonka ruokalista vaikutti hyvältä, ja menimme sisään. Siellä oli viehättävällä suurella puuterassilla rivissä pukukoppeja, vessoja ja suihkutiloja. Terassin keskellä oli baarin pöytiä ja perällä, lähimpänä aurinkotuoleja ja hiekkarannan vieressä, ruokaravintoja. Söimme aivan ihanat, merelliset annokset ja lähdimme kohti omaa pukukoppiamme ja merta. Saimme kaksi aurinkotuolia ja varjon sekä pukukopin. Maksamisen suhteen käytäntö oli, että tilaus on auki koko ajan, ja laskun voi maksaa vasta lähtiessä kerralla. Tuolien ja pukukopin yms. varausmaksu oli tällä klubilla 18 euroa.

Helmiä ei meinannut pidätellä mikään, ja neiti otti jo kerran yhden uimapatjan ja lähti sen kanssa määrätietoisesti suunnistamaan yksin kohti rantaa. Saimme vaivoin hänet pidettyä aisoissa sen aikaa, että laitoimme kaikille uimapuvut päälle, ja sitten suunnistimme suorinta tietä veden äärelle. Sinä päivänä oli varsin kova tuuli, ja aallot olivat vaahtopäisiä. Veteen pystyi kuitenkin menemään, ja se oli ihanan lämmintä! "Buli-bulimme" Helmin kielellä oikein sydämemme kyllyydestä. Pikku Selmakin oli mukana aalloissa monta kertaa, hattukin kastui kun se oli päässä ja aallot löivät ylitsemme. Hauskaa oli!

Tyttöjen alkaessa osoittaa väsymyksen merkkejä lähdimme takaisin klubin terassialueelle suihkuun ja pukemaan. Imetin Selmaa aurinkotuolissa. :) Olo oli leijuva, lämmin, epätodellinen... Tuntui kuin voisi sulautua maastoon. En yhtään ihmettele, miten joku voi kadota Goalle.

Lähdettyämme pois klubilta ja rannalta tilasimme kahvin, Lemon Sodan sekä tikkarin ja muutamat leivokset lähikahvilasta. Ismo kävi hakemassa klubin ravintolaan unohtuneita vauvankamoja, panimme Helmin rattaisiin ja Selman manducaan ja molemmat nukahtivat saman tien. Lähdimme kävelemään pitkin kaupungin katuja lämpiminä ja raukeina mutta hyväntuulisina.

Etsimme jotain ostettavaa viimeisillä reissulle varaamillamme rahoilla, mutta sitten väsyimme kävelemään ja pysähdyimme lasilliselle. Tytöt nukkuivat, ja me joimme viinin ja Nastro Azzurron (täkäläinen hyvä olut) parin leipäsen kera. Oli taivaallinen olo: kunpa tänne voisi vain jäädä! Kaduilla oli vieri vieressä kansainvälisten huippumerkkien liikkeitä ja kaikenlaisia muitakin kauppoja. Baarista, johon olimme pysähtyneet, sai listalta myös teetä ja erilaisia tuoremehuja. Hinnat olivat kohtuulliset ja henkilökunta erittäin ystävällistä.

Haaveilimme aikamme pikaisesta paluusta Viareggioon, Helmi heräsi hyväntuulisena ja lähdimme kohti juna-asemaa. Pääsimme kotiin lopulta yhdeksän maissa illalla, väsyneinä, mutta tällä kertaa erittäin onnellisina ja lämpiminä. :) Jokaisella oli varmasti vielä hiekkaa jossain taipeessa.

Parasta Italiassa tähän asti! Viva Italia! Bravo Viareggio!