sunnuntai 12. joulukuuta 2010

Resepti 1: Pasta all' amatriciana (alla Henna)

Sitä tässä juuri kokkailen, niin ajattelin heittää reseptin...

Pasta all' amatriciana eli pekonipasta roomalaisittain  Hennan tapaan (viidelle alkuruuaksi / kevyeksi lounaaksi)

paketti pekonia kuutioina 1x1 cm
1 pienehkö (salotti) sipuli
½ pientä kuivattua chilipalkoa
½ tl kuivattua timjamia
½ tl kuivattua oreganoa
400 g kuorittuja tomaatteja (purkki)
n. 1-2 dl pastan keitinvettä
n. 50-100 g raastettua pecorino romanoa (parmesan käy tarvittaessa)
suolaa ja vastarouhittua mustapippuria

n. 500 g pastaa (tav. spaghetti, myös penne tms. käy)

Laske suureen kattilaan riittävästi vettä pastan keittämistä varten, ja laita vesi kuumenemaan. Ruskista pekonikuutiota syvässä paistinpannussa / paistokasarissa keskilämmöllä, kunnes rasva on sulanut ja liha kevyesti ruskeaa. Lisää ruskistuksen puolivälissä hienoksi silputtu sipuli, chili, timjami ja oregano. Kun sipuli on kuullottunut, lisää tomaatit nesteineen ja riko ne puuhaarukalla. Anna kastikkeen porista 15-20 minuuttia samalla, kun keität pastan. Jos kastike kuivuu, lisää sekaan pastan keitinvettä. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja tarkista kypsyysaste maistamalla. Maista myös kastiketta ja mausta se suolalla ja pippurilla.

Alkuperäisessä ohjeessa ei lisätä tomaattia, sipulia, chiliä eikä muuta, mutta tämä herkullinen muunnos on tavallinen myös Italiassa. Alkuperäisen ohjeen mukaan ruskistettu pekoni ja raastettu juusto sekoitetaan pastaan. Tässä ohjeessa suosittelen pecorinoa ripoteltavaksi kastikkeeseen sekoitetun pastan päälle.

Nam nam!

torstai 4. marraskuuta 2010

Cucina della casalinga

... eli kotirouvan keittiö. Aikani keittiössä on tänä vuonna lisääntynyt eksponentiaalisesti Salli-tädin tarjoaman lasten- ja kodinhoitoavun ansiosta, mikä on kyllä mukavaa. Pidän ruuasta ja sen laittamisesta, ja Italia tarjoaa siihen harrastukseen oikein hyvät puitteet.

Yritän kokkailla kasvispainotteisesti, lihaa, kanaa tai kalaa meillä syödään ehkä pari kertaa viikossa lähinnä sen vuoksi, että Helmi söisi edes joskus ruokaa kotona. Neitimme kun on tällä hetkellä aivan järkyttävän kranttu, esimerkiksi pasta täytyy tarjoilla hänelle aina voin tai ketsupin kanssa, ei puhettakaan, että sitä sekoitettaisiin äidin tekemään ällöttävään ragùun... Selma sen sijaan on ilahduttavan kaikkiruokainen, tai pitäisikö sanoa, että valmis maistamaan monenlaisia juttuja. Pari teelusikallista on yleensä määrä, mitä hän ruokaa syö. Ovat kyllä molemmat neidit juuri pahassa flunssassa, että ei tämä ehkä anna parasta mahdollista kuvaa heidän normaalista ruokahalustaan.

Tarkoitus oli siis kuvata, millaista ruokaa täällä syömme, jos se jotakuta kiinnostaa... Ainakin itse voin sitten joskus vuosien kuluttua palata myös tätä kautta muistelemaan, miten hyvää aikaa tämä ruuan kannalta oli.

Syömme yleensä kaksi lämmintä ateriaa päivässä, lounaan joskus kello 12-14 ja päivällisen vaihtelevammin, klo 17.30-21 välisenä aikana. Usein lounaaksi lämmitetään edellisen päivällisen jämiä tai tekaistaan jotakin niistä kehiteltyä. Lounas on kevyt, monesti pastaa ja jotain yksinkertaista kasvisjuttua tai lasten kanssa vaikka jauheperunamuusia ja kalapuikkoja. Päivällisellä on normaalisti vähän tuhdimmat eväät.

Italialaisen päivälliskaavan mukaisestihan syödään kaksi-neljä ruokalajia:

1) alkupalat, antipasti
2) eturuoka, primi piatti
3) pääruoka, secondi piatti
4) jälkiruoka, dolce

Normaalisti arki-iltaisin meillä syödään näistä ainoastaan pääruoka. Italialaisittain se tarkoittaisi kalaa, siipikarjaa, possua tai naudanlihaa jonkun kasvislisäkkeen kanssa. Meikäläisittäin se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, mitä nyt Suomessa ruuaksi kutsutaan, oli se sitten nakkikastiketta ja keitettyjä perunoita, lasagnea tai vaikka kasvispihvejä ja couscousia.

Vieraille yritän yleensä väsätä vähän jotain italialaisen oloista, varsinkin jos on kaukaa Pohjolasta tulleita. ;-) Ostetaan salamit ja prosciutot alkupaloiksi tai väännetään bruschette ai carciofi eli artisokka-bruschetat, tehdään joku yksinkertainen pasta vaikka (pakaste)äyriäisistä tai pavuista ja paistetaan pääruuaksi pihvit, jotka tarjotaan salaatin, oliivien ja parmesaanin kanssa. Kyytipojaksi chianti classicoa. Jälkiruokana on monena iltana nautittu Fiesolen pasticcerian eli konditorian, Alcedon, kakkua tai käsintehtyjä pikkuleipiä.

Tänä vuonna olen ehkä rohkeammin alkanut myös leipoa itse. Viime vuonna kulttuurishokki oli kai liian suuri, kun en löytänyt ensin kaupasta leivinjauhetta ja kaikki muutkin tykötarpeet olivat turhan eksoottisia. Tai sitten Alcedon ja Fornaion eli leipomon tuotteet vain olivat niin helposti saatavilla, että tuntui turhalta ryhtyä itse hikoilemaan. Nyt muistuvat mieleen taas monet lempi-leivonnaiset, joita tein usein Suomessa.

Menneenä viikonloppuna jo rohkaistuin, tein pullataikinan ja leivoimme tyttöjen kesken voipullia ja korvapuusteja! Hiiva oli kyllä kuivahiivaa Suomesta ja kardemumma myös tuontikamaa, mutta jauhoina käytin täkäläistä "tipo 0 ja 00" ja hyvin nousivat. Nuo nollat tarkoittavat siis jauhon karkeusastetta, 0 on vähän karkeampi ja 00 hienompi. Olin saanut eräältä täällä kasvaneelta mutta puoliksi suomalaiselta tuttavalta vinkin, että sekoittaa näitä kahta jauhotyyppiä puolet ja puolet, ja siitä sitten tulee "buona pulla".

Pitää ehkä jatkossa kirjoitella tarkemmin tästä ruuasta ja heittää vaikka pari reseptiä.

Hedelmiä

Päätin tämän vuoden aluksi kirjoitella blogiin lyhyempiä ja blogitekstinomaisempia tekstejä. Tämä päätös on jäänyt toteuttamatta tähän asti, mutta NYT!


Italia on monella tavalla luonnollisessa, vanhanaikasessa elämänrytmissä viihtyvä maa. Yksi esiintymä siitä on hedelmien ja vihannesten aito kausiluontoisuus - kaikkea ei saa supermarketista ympäri vuoden. Tänä syksynä olemme, hedelmien osalta, saaneet nauttia:

1) luumuista
2) persikoista ja nektariineista
3) klementiineistä

viimeisin eli klementiinikausi on parhaillaan käynnissä. Se alkoi ehkä kolmisen viikkoa sitten, ensin espanjalaisilla tuontiklementiineillä, joiden kilohinta oli 2 ja 3 euron välillä torilla tai marketissa, ja nyt viikon ajan on jo saanut koko ajan parempia italialaisia klementiinejä, edullisemmin. Tänään Salli taisi tuoda Coopista pussin, jonka sisällön kilohinta oli 1,98.

Viime keväältä muistelemme Helmin ja Selman kanssa edelleen kaiholla

1) mansikoita (maalis-huhtikuusta alkaen) ja
2) kirsikoita (kesäkuussa)!

Omenia on tarjolla oikeastaan ympäri vuoden, monta eri lajiketta. Parhaita tosin kyllä söin viime talvena klementiinien mentyä ohi, joten ehkä ne ovat enemmän sydäntalven juttu.

Meillä Fiesolessa on joka lauantai-aamupäivisin tori, jossa käy aivan ihana hedelmä- ja vihanneskauppias. Heiltä ostan yleensä ison kassillisen, jonka sisältö sitten käytetään pikkuhiljaa viikon aikana - kaikkien paitsi hedelmien osalta. Ne ovat aina niin hyviä, että tulevat syötyä jo viikonlopun aikana.

Muutenkin pidän parempana ostaa hedelmät torilta, siellä hinnat ovat vähintään yhtä edulliset kuin supermarketissa ja tuotteet yleensä tuoreempia; ei sillä, että kävisi suomalaisen valittaminen myöskään täkäläisessä marketissa hevi-puolella. Viikolla olemme käyneet Sallin ja Selman kanssa le Curen torilla Firenzen tämänpuolimmaisimmassa kaupungiosassa. Tarkoitus olisi joku kerta tsekata pari Firenzen vanhaa toria, joita on kehuttu.

torstai 9. syyskuuta 2010

Yöpala

Yöllinen - tai no, myöhäisiltahan nyt kai vasta on - lukeminen on tullut minulle pikku tavaksi viimeisen viikon aikana. Tänään kädessä viihtyi puolisentoista tuntia muun perheen nukahtamisen jälkeen opus nimeltä La vita quotidiana a Firenze ai tempi di Dante ("Arkipäiväinen elämä Danten aikaisessa Firenzessä"); taskusanakirja oleili myös lähettyvillä pieneksi avuksi keskeisimmissä väärinymmärtämisen vaaran paikoissa...

Pääsin kirjassa vasta osaan, jossa kuvattiin asumuksia, taloja ja palatseja kerjäläisten koloista valtaperheiden kotilinnoihin. Näiden viimeksi mainittujen palatsien pohjoismaalaisittain kiinnostavin osa ovat jopa yli 30 metrin korkeuteen aikanaan nousseet tornit, joilla oli epävakaina aikoina monenlaista käytännöllistäkin käyttöä, mutta jotka olivat myös eräänlainen oman aikansa statussymboli. Kirjan mukaan San Gimignanon kaupungissa on monia edelleen hyvin säilyneitä ja kauniita torneja, kun taas Firenzestä suurin osa on aikojen saatossa purettu. Tuota San Gimignanoa olemme kuulleet monen muunkin suosittelevan yhtenä kiinnostavimmista kaupungeista Toscanassa.

Onnellista on päästä vihdoin siihen, mikä oli ehdottomasti yksi keskeisimpiä tavoitteitani täälläolon suhteen: lukemaan kiinnostavia kirjoja italiaksi! Television puutteessa nämä painotuotteet ovat kyllä netin ohella erittäin tervetullutta hengenravintoa ja viihdykettä. Kirjoja saa kirjastoista, joista lähin on oma pieni ja soma Biblioteca comunale di Fiesolemme, josta tänään haimme Sallin ja tyttöjen kanssa lukemista kotikirjaston suomenkielisen materiaalin oheen.

Helmille ja Selmalle italiankieliset lastenkirjat maistuvat vaihtelevasti. Yleensä Helmi pyytää kertomaan tarinat mieluummin omin sanoin suomeksi. Mielenkiintoista on nähdä, missä vaiheessa tulevaa lukuvuotta tapahtuu muutos tässä(kin) hänen italian kielen taitoonsa liittyvässä asiassa. Selma kuuntelee italiankielistä lukemista aivan yhtä (epä)keskittyneesti kuin suomenkielistäkin.

Laitan tähän vielä kuvan yöpalasta, joka imettävän äidin piti ottaa kuluttavan aivotyön jälkeen: pari siivua filone toscanoa eli täkäläistä suurikokoista *suolatonta* vehnäleipää President-voin kanssa. Se on Fiesolen Coopin voilaaduista ainoa, jossa on suolaa. :-P

maanantai 23. elokuuta 2010

Uutta lukuvuotta odotellessa...

Olemme vielä Suomessa kesäloman jäljiltä, mutta matka kotiin Italiaan on luvassa 31.8. eli ensi viikon tiistaina. Tässä vaiheessa ajattelin varovasti kirjoitella, että en tosiaankaan ole aikonut tätä blogia täysin hylätä, vaikka hiljaista on viime aikoina ollutkin. Lupaan palata uudella energialla syykuun puolella!

Ideoita olisi kirjoitella meille mahdollisesti matkaaville ja tietysti muillekin mm. lentoyhtiöistä, pientä katsausta tuttuihin Fiesolen ja Firenzen ravitsemusliikkeisiin, tekstiä ruuanlaittokokemuksistamme sitten kaasuhellaan tutustumisen ja muutakin. Ajatuksia on ollut pitkin matkaa, mutta kiirettä on pitänyt.

Syyskuussa kotiimme saapuu muuten mukanamme Salli-täti, Ismon sisko, joka saapuu viettämään välivuotta (tai ainakin syksyä) meillä "au-pairina"! Sallin avulla saan todennäköisesti uutta puhtia myös blogikirjoitteluun.

torstai 29. huhtikuuta 2010

Hellettä ja elämää

Oltuamme lopulta nelisen viikkoa Suomessa pääsiäislomalla ja Ismon arkistomatkalla on aika taas palata arkeen ja Fiesoleen. Kevät täällä oli ottanut pois ollessamme aimo harppauksen, puihin olivat ilmestyneet lehdet ja taivaalle pääskyset. Lämpötila on eilen ja tänään pysytellyt 25 asteen tuntumassa, mikä lämmittää niin henkeä kuin ruumista täkäläisittäin kylmän talven jäljiltä. Myöskään Suomen kevät ei tarjonnut liikaa hemmottelevia lämpötiloja, ja viimeksi lauantaina 24. päivä huhtikuuta, räntäsateen rytmittäessä päivää aamusta iltaan, toivoin hartaasti pikaista kotiinpaluuta...

Islantilainen tuhkapilvi antoi meille siis viikon lisäaikaa Suomessa lomailuun. Toivotaan, että Ismo myös tarvitessaan saa sen verran lisäaikaa tulevan paperinsa deadlineen.

Helmi oli tänään koulussa loman jälkeen ensimmäistä päivää. Aamulla oli erityisen vaikeaa jäädä, osasyynä siihen oli varmaan se, että minä vein hänet. Tavallisesti siis matka taittuu isin kanssa. Tyttö takertui jalkaan kiinni eikä olisi millään halunnut jäädä kouluun, eikä asiassa auttanut yhtään se, että töissä oli se vähemmän mukava ope.

Kotona ennen kouluunmenoa Helmi oli todennut, että "minä en halua mennä kouluun, minä en halua olla yksin siellä". Tällä yksinololla Helmi ilmeisesti tarkoittaa sitä, että hän on koulussa erossa meistä muusta perheestä, eikä sitä, ettei hänellä olisi siellä seuraa. Tämä saikin vahvistuksen koululle päästyämme, kun Helmin luokkatovereita juoksi heti hänet huomattuaan hänen luokseen tervehtimään. "Elmi, Elmi!" :)

Soitin koululle yhden maissa ja kysyin, miten Helmillä on mennyt. Itku oli loppunut heti, kun äiti oli hävinnyt näkyvistä, ja Helmi oli leikkinyt toisten kanssa ja oli nyt syömässä. Kun menimme neljältä hakemaan siskoa Selman kanssa, hän oli iloinen ja opettaja kertoi kaiken menneen normaalisti. Helmin kohdalla tämä tarkoittaa tosin sitä, ettei hän puhu eikä pissaa koulussa. :D Mutta normaali on aina normaali. Helmin koulu on muuten nyt sillä tavalla erilaista, että he eivät enää nuku siellä päiväunia. Aika rankkaa, ja Helmi olikin tänään koulun jälkeen aika poikki. Laitettiin hänet seitsemän maissa nukkumaan, mutta tuntuu, että olisi varmaan nukahtanut vaikka suoraan koulusta. No, toisaalta antaa rauhaa näihin iltoihin.

Olimme eilen iltapäivällä neljän jälkeen leikkipuistossa. Siellä olivat myös suurin piirtein kaikki muutkin Fiesolen lapsiperheet, ja tunnelma oli mahtava! Pääsin näkemään monia ystäviä heti saapumisemme jälkeen. Tänään kävin aamulla koululta lähdettyämme leivoksilla yhden Helmin koulukaverin äidin, Patrician kanssa. Hänestä onkin tullut ensimmäisiä fiesolelaisia äitikavereitani. Istuimme hetken piazzalla, Selma tepsutteli edestakaisin ja sitten kävimme vielä kaupassa ennen kuin lähdimme koteihimme syömään lounasta.

Täällä on nyt saatavissa uuden sadon mansikoita, fragole. Ne ovat sellaisia vähän kalpeita ja kirpeitä, tyypillisiä "ulkolaisia" ensimansikoita, mutta kyllä ne ihan mansikalta maistuvat ja hinta on 1,45e / 500g!! Nam nam ja nam.

Suunnitelmissa oli vielä tänä iltana, Selman nukahdettua, istua hetki boheemiparvekkeellamme olutta siemaillen ja pääskysten kirkumista kuunnellen...

tiistai 23. helmikuuta 2010

Shopping in Firenze

Firenze on yksi maailman parhaista shoppailukaupungeista. Näin olen kuullut, ja nyt olen alkanut sen myös tajuta. Keskusta on maailmankaupungiksi pieni, ja siellä liikennöi lisäksi monta ihanaa pikkuruista kaasulla toimivaa bussinoa, jotka vievät kätevästi vaikka Arno-joen toiselle puolelle Oltrarnon kaupunginosaan ja takaisin.
Tässä pienehkössä ja ehkä maailman kauneimmassa keskustassa sijaitsee liikkeitä aivan laidasta laitaan: on Firenzen oma Gucci kumppaneineen ja muutaman korttelin päässä halpa rättikauppa Ciao-Ciao. Näiden väliin niin hinnaltaan kuin laadultaan jää useita kivoja keskihintaisia liikkeitä, osa kansainvälisiä ketjuja, osa italialaisia ketjuja, osa yksityisiä. Vaatteiden lisäksi liikkeissä myydään kenkiä ja kaikkia mahdollisia asusteita, mitä kuvitella saattaa. Myös alusvaatteet ovat hyvin ja näyttävästi edustettuina.
Yksi hyvin firenzeläinen ilmiö on San Lorenzon kirkon ja Mercato Centralen eli kauppahallin välisille kujille ja piazzoille levittäytyvä torialue. Näiltä "San Lorenzon markkinoilta" saa nahkaa, silkkiä ja kashmiria aitoon torihenkeen, tinkimällä edullisestikin. Laatu on täkäläisittäin ihan ok, nahkatakit yms. ovat kyllä tosi hyviä verrattuna niihin, mitä Suomesta saa. Kauppiaat eivät kalpene pohjoisille kollegoilleen kielitaidossaan tai kaupankäynti-innossaan.

Itse en ole vielä päässyt kovinkaan suuria summia Firenzen kauppiaille lahjoittamaan, katsotaan, jos ensi talvi mahdollisine töineen toisi suuremmat mahdollisuudet tutustua kauppojen valikoimiin omakohtaisemmin... Nahkasaappaat, muutaman puseron ja neuletakin, sukkahousuja ja sukkia, ja yllättäen, lastenvaatteita olen kuitenkin ostanut. :)
Ostaessani ja kaupungilla kulkiessani olen miettinyt, mikä italialaisten ja suomalaisten shoppailutavoissa on eniten erilaista. Muistan, kun joskus vuosia sitten Suomessa kohistiin siitä, miten paljon eteläeurooppalaiset naiset käyttävät rahaa alusvaatteisiin verrattuna pohjoisiin sisariinsa. Tänne muutettuani olen viimein tajunnut, että koko vaatteiden ja asusteiden käyttöideologia on täällä erilainen: monet tavalliset ihmiset ostavat paljon heikompaa ja tekotavaltaan ja materiaaliltaan huonolaatuisempaa tavaraa kuin suomalaiset toverinsa. Toisaalta täällä ymmärretään, että HM:n tai Lindexin tai täkäläisittäin Oviessen tai Zaran rintsikoiden ei ole tarkoituskaan kestää vuosia. Niitä ostetaan vähän väliä, ja heitetään pois sitten, kun rusetit rupeavat repsottamaan tai pinkki väri on kääntymässä harmaaksi.
Aivan oma lukunsa on sitten ns. eettinen tai ekologinen kuluttaminen täällä, missä monien tuotteiden tekopaikat ovat fyysisesti lähempänä ja tekotavat ja tekijät paremmin tunnettuja. Toistaiseksi olen ajatellut, että niukalla kulutuksella pystyy aika hyvin luonnollisesti pitämään oman eettisen ja ekologisen jalanjälkensä pienenä. Ehkä ajattelen näitä asioita vielä kerran uudelleen sitten, kun olen saanut säännöllistä palkkaa muutaman vuoden.

torstai 28. tammikuuta 2010

Toscanan maaseudulle?!? Hip hei!

Kävelin Selman kanssa Fiesolen keskustan pohjoispuolelle jäävälle maalaisalueelle eräänä marraskuisena aamuna. Siellä asuu vielä parin kuukauden ajan tanskalainen ystäväperheemme, jonka äidin kanssa olen tutustunut hyvin. Matkalla oli pakko ottaa muutamia kuvia.

Tieltä näkyi esimerkiksi tällainen keltainen huvila, joka rakennuksena on Fiesolen alueelle tyypillinen. Huomioni herätti sitruspuiden ruukkupuutarha sekä nurkassa kasvava valtava kakihedelmäpuu. Kakit ovat siis niitä oransseja eksoottisia pallonmuotoisia hedelmiä, mitä Suomestakin saa. Kaki on kai joku aasialainen nimitys hedelmälle, en muista, miksi sitä täällä sanotaan. Niitä kasvaa kuitenkin täällä yleisesti puutarhoissa. Tämä näyttää komealta, kun puun lehdet ovat jo pudonneet, mutta hedelmät ovat kuin joulukuusenkoristeita!













































Tässä yllä on kuvasarja, jossa näkyy, millaisten talojen väleistä nämä ikivanhat tiet usein pujottelevat. Tien varrella oli portaikko, joka ehkä joskus menneinä vuosikymmeninä oli ollut enemmän käytössä, sekä kaunis syvennys madonnakuvalle. Näitä kuvia, usein reliefejä, näkee Fiesolessakin monessa paikassa. Meidänkin asuntomme seinässä, ulkopuolella, on oma pikku madonnapatsas lasin takana olevassa syvennyksessä. Minusta ne ovat aina todella kauniita, ja uskonnollisen sisältönsä lisäksi antavat arvoa myös kaikkien meidän maallisten äitien rakkaudelle!


Mieletön kokemus oli löytää tien varrelta myös kokonainen (pieni) lava-auto lähes hautautuneena kasvillisuuden alle. Muratti on ensimmäisiä ja ärhäkimpiä kasvustoja, jotka alkavat valloittaa minkä tahansa tielleen osuvan kohteen jo vuodessa, jos niitä ei korjata pois. Täällä jatkuvan kasvun vyöhykkeellä näkee toisinaan myös, mikä voima luonnolla on.































































Tässä vielä kuvasarja ystäviemme talolle johtavalta polulta ja pihasta. Polun lisäksi talolle pääsee toki myös tietä pitkin, pitää vain tulla vähän eri reittiä. Alimmassa kuvassa näkyy ystäviemme naapureiden, ranskalaisen perheen, asunnon ikkunoita. Talossa on muistaakseni kolme hieman erikokoista ja erityylistä asuntoa, jotka kaikki ovat vapautumassa vuokralaisista tämän kevään / kesän aikana. Arvatkaa, himottaisiko vähän muuttaa... Tämä on todella luonnon keskellä ja aivan mielettömät mahdollisuudet ulkoilmaelämään, grillailuun, retkeilyyn, lasten leikkeihin. Muutto tänne tarkottaisi kyllä meidän perheen tapauksessa auton hankintaa.

Nykyinen asunto on todella hyvä ja lisäksi keskeisellä paikalla julkisen liikenteen reitin varrella. "Maalle" muutto tarkoittaisi auton hankinnan lisäksi myös sitä, että pitäisi opetella elämään esimerkiksi (osittaisen) puulämmityksen kanssa. Ehkä meistä eli olisi ihan niin suureen elämänmuutokseen, täällä? Täytyy älytä omat rajansa. Vai mitä olette mieltä? Kommentointi sallittu! :)

sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Helmi 3 vuotta!

Tämäkin tapaus on jäänyt merkitsemättä syksyn tohinoissa. Jo on!


Helmi eli Helmut eli Helmukka eli Hebe täytti siis 7.12.2009 3 vuotta. Näin on jumbo-vauvastamme, osittain huomaamattamme, kasvanut jo leikki-ikäinen! Tälllä hetkellä Helmi on luonteeltaan iloinen ja kotioloissa villikin, ja hän on kovasti kiinnostunut oppimaan ja kokeilemaan kaikkea mahdollista. Toisaalta todella selvä piirre hänessä on ujous, mikä saa hänet vieraiden ihmisten seurassa ja äkillisen huomion kohteena menemään suorastaan lukkoon. Tämän me vanhemmat olemme vasta tänne Italiaan muuton myötä ymmärtäneet. Yksi syy siihen on tietysti myös se, että Helmi on ollut vielä niin pieni.

Vietimme Helmin syntymäpäiväjuhlia kotona läheisimpien Firenzen-ystäviemme seurassa. Pääasiassa vieraina olivat lapsiperheystävämme, joten menoa ja meininkiä riitti! Tarjosimme Nalle Puh -kakkua, joulutorttuja, keksejä ja italialaista joulupullaa panettonea. Kakun koristelu oli vähän pakon sanelemaa, kun en ole täällä vielä ehtinyt perehtymään siihen, millaisia koristemahdollisuuksia täällä on, ja käytin vain niitä, mitä marketista löysin. Italialaiset "tortat" kun ovat kovin erilaisia kuin meikäläiset täytekakut saatika ne amerikkalaistyyliset unelmat, mitä leivontablogit nykyään ovat pullollaan. Tuoreet marjat ovat tähän aikaan vuodesta täälläkin vähän kalliita ja huonolaatuisia, niitähän käytin syyskuussa Selman kakkuun ja hyvää tuli. Helmin kakussa oli sisällä vadelmahilloa ja päällä Nalle Puh-aiheinen sokerilevy, vadelmanmakuisia karkkeja ja raastettua suklaata aina ihanan fudge frostingin päällä.

Joulutorttuja tein tähän pöytään täällä ensimmäistä kertaa, ja huomasin, että valmistaikinoissa on eroja. Olen ostanut "pasta sfogliaa" eli täkäläistä lehtitaikinaa yleensä kaupan kylmähyllystä, en siis pakastettuna, koska minusta se on ollut kätevää verrattuna pakastetaikinan sulatteluun. Tämä taikina oli jotain kaupan omaa merkkiä, eikä "lehteillyt" lähes lainkaan, joten tortuista tuli aika litteitä lättänöitä. Hillona käytin le conserve della nonna -merkkistä luumuhilloa, se oli aika tavalla löysempää kuin suomalainen luumumarmeladi, mutta pysyi sentään tortun päällä. Muistaakseni sitä piti myös sokeroida lisää, eli olisi muuten ollut liian kitkerää meikäläiseen makuun. No, vieraat olivat suomalaisia, unkarilaisia ja sveitsiläis-saksalaisia, joten varsinkin nämä jälkimmäiset vain kehuivat leivonnaisia ja maistelivat ihmeellisiä suomalaisia torttuja ensimmäistä kertaa elämässään. Myöhemmin tein torttuja uudestaan Buitoni-merkkisestä taikinasta, ja ne nousivat ihan nätisti.

Olimme itse juhlapäivän aamuna antaneet Helmille oman lahjamme, duplo-junaradan sähköisine junineen, ja tämä yhdistettynä kaikkiin vanhoihin duploihimme olikin illan hauskin osa ainakin lapsi- ja miesvieraiden näkökulmasta... Lisäksi aamulla oli saapunut Suomesta Eija-mummon porukoiden lähetys, iso paketti, joka sisälsi Helmin oman leikkihellan ja älyttömän paljon lisää duploja laatikosta, jonka olimme jättäneet Höytiälle säilöön. Laitan tähän vielä lyhyen videonpätkän, jossa Helmi ja Selma leikkivät uusilla leluilla aamupäivällä lastenhuoneessa.


lauantai 23. tammikuuta 2010

Maisemia

Muutamat ovat pyydelleet kuvia täältä yleensäkin. Voisin lätkiä tähän muutamia otoksia Fiesolesta loppusyksyltä.


Tässä ensimmäisessä kuvassa näkyy jonakin syksyisenä suunnuntaina piazzallamme pidetty rompetori. Tämän itse keksimämme, varsin kuvaavan nimityksen lisäksi tapahtumat kulkevat yleensä "antiikkimarkkinoiden" nimellä. Joka sunnuntai piazzalla on jotkut markkinat, usein nämä, joskus myös käsityö- tms.

Seuraavassa kuvassa on Fiesolen kaupungintalo, joka sijaitsee piazzan toisella laidalla, eli aivan lähellä kotiamme. Sen edustalla oli syksyllä veistosnäyttely, joka esitti pääasiassa vähäpukeisia tai alastomia nuoria naishahmoja erilaisissa asennoissa. Siitä olivat kiinnostuneita myös monet valokuvausta harrastavat, pitkällä tai vähemmän pitkällä putkella. :-P






Oikealla näkyy Fiesolen pääkatu, via Gramsci, ja mm. apteekki sen varrella. Via Gramsci alkaa piazzan vastakkaiselta puolelta meiltä katsoen. Sen varrella ovat kaikki tärkeimmät kaupalliset palvelut. Jalkakäytävät ovat kapeimmillaan 40 cm. Mene siinä sitten lapsen, toisen lapsen rattaiden ja kauppakassien kanssa. Kysyy taitavuutta. Sitä on jo kertynyt.

Bensa-asema via Gramscin varrella. Tunnelmaa kuin Suomi-filmissä... Sitä vastapäätä, suunnilleen siinä mitä selin kuvaaja seisoo, on Fiesolen tori, piazza Garibaldi. Viikolla se tosin on vain parkkipaikka. Suuri osa aukiota on arkeologisten kaivausten takia aidattu ja suljettu. Aitojen takana näkyy esiin kaivettua vanhaa rakennuskantaa. Jotain 1500-2000 vuotta vanhaa asutusta se varmaan on. Täällähän on asuttu Varsin Kauan.

Ruska-maisemassa Ismo ja kipeä Helmi. Tämä taisi olla joku niistä Helmin yli viikon kestäneistä sairasteluista, jolloin meidän vanhempien oli välillä vain pakko päästä vähän ulos. Niinpä puimme toipilaan toppaan ja lykkäsimme hänet vaunuihin sekä pikkusiskon Manducaan. Tämä oli kastanja-aikaa, sillä samalla reissulla kävimme ostamassa elämämme ensimmäiset paahdetut kastanjat yhdestä Festa della Castagna -tapahtumasta. Niitä pidettiin sitten useampiakin ja ehdimme jopa vähän oppia pitämään kastanjoiden kananmunaisesta ja hassusta mausta ja koostumuksesta.

Vieraita!

Aikaa on jo vierähtänyt tovi jos toinenkin, enkä ole ehtinyt päivittämään. Syitä siihen voitte lukea jo olemassa olevien ja tulevien tekstien riveiltä ja rivien väleistä... :)

Halusin jo syksyn puolella kirjoittaa tästä aiheesta, kun aihetta tuli. Meillä nimittäin kävi lokakuun 18.-29. päivä ensimmäiset vieraat Suomesta! Nämä vieraat olivat minun vanhempani Tuula ja Osmo Pieksämäeltä. Turha kai sanoakaan, että tapaamista olivat odottaneet kovasti meidän perheemme lisäksi myös nämä tytöillemme kovin rakkaat mummo ja pappa.

Vanhempieni kanssa aika kului nopeasti kotikulmiamme ja Firenzeä ihmetellessä sekä arkiaskareitamme ja tyttöjä hoitaessa. Yhden päiväreissun verran ehdimme tutustua lähiseutuun, ja kävimme yhdessä Pisassa. Ismo oli töissä normaaliin tapaan arkipäivinä, ja Helmi kävi koulussa, joten mummo ja pappa viettivät suurimman osan ajastaan minun ja Selman seurassa. He myös hoitivat Selmaa minun italian kurssini aikana.

Koko perheellemme oli suuri helpotus kaikki se apu, mitä he toivat tullessaan: he asuivat hotellissa lähellä meitä, ja kävivät meillä päivittäin, muun muassa keittelemässä Suomesta mukanaan tuomaansa "ainoaa oikeaa kahvia". Päivittäin he myös auttoivat lasten hoidossa ja ruuanlaitossa, isäni otti asiakseen hoitaa tiskipöydän puhtaaksi ja siivoili muutenkin tämän tästä kaikkea pientä joka päivä. Äitini oli kuin taivaan lahja lasten kanssa, ja saatoimme Ismon kanssa jopa vihdoin viettää kahdenkeskisen illan Firenzessä! Tätä kaikkea jäimme kyllä kovasti kaipaamaan, kun he lähtivät: aivan kuin kotitontut olisivat olleet luonamme hetken ajan.

Sanomattakin on selvää, mutta sanottakoon silti, että kaikkein ihaninta oli tietenkin saada omat läheiset Suomesta näkö- ja kosketusetäisyydelle. Oli ihanaa kuulla kaikkia tarinoita ja uutisia, joita he Suomesta välittivät. Oli ihanaa nähdä heidät, nähdä, että heillä on kaikki hyvin ihan omin silmin. Parasta oli saada jutella kahvipöydässä niitä näitä niinkuin aina Suomessakin. Vaikka pidämme viikottain yhteyttä muun muassa puhelinten, skypen ja sähköpostin välityksellä moniin läheisiimme, ei todellista tapaamista voita kyllä mikään!


Tällä hetkellä odottelemme jo tulevia vieraitamme. Ainakin ystäviä on tulossa varmasti jo hiihtoloman aikaan. Monien kanssa on alustavia suunnitelmia kevään ja alkukesän varalle. Joululoman aikana Suomessa ehdimme tavata joitakin ystäviä ja sukulaisia; toisten kanssa suunnitelmissa on nähdä täällä Italiassa loppukeväästä.

Ehkä emme voi tarjota mitään luksus-turistikierrosta alueen nähtävyyksiin... Olisi kuitenkin kiva jos ihmisiä kävisi, sillä tavalla sopivasti. Ainakin jos saamme edelleen asua tässä samassa asunnossa, meillä kotonakin pystyy ainakin pieneen huoneeseen mahtuva porukka majoittumaan.