Cucina della casalinga

... eli kotirouvan keittiö. Aikani keittiössä on tänä vuonna lisääntynyt eksponentiaalisesti Salli-tädin tarjoaman lasten- ja kodinhoitoavun ansiosta, mikä on kyllä mukavaa. Pidän ruuasta ja sen laittamisesta, ja Italia tarjoaa siihen harrastukseen oikein hyvät puitteet.

Yritän kokkailla kasvispainotteisesti, lihaa, kanaa tai kalaa meillä syödään ehkä pari kertaa viikossa lähinnä sen vuoksi, että Helmi söisi edes joskus ruokaa kotona. Neitimme kun on tällä hetkellä aivan järkyttävän kranttu, esimerkiksi pasta täytyy tarjoilla hänelle aina voin tai ketsupin kanssa, ei puhettakaan, että sitä sekoitettaisiin äidin tekemään ällöttävään ragùun... Selma sen sijaan on ilahduttavan kaikkiruokainen, tai pitäisikö sanoa, että valmis maistamaan monenlaisia juttuja. Pari teelusikallista on yleensä määrä, mitä hän ruokaa syö. Ovat kyllä molemmat neidit juuri pahassa flunssassa, että ei tämä ehkä anna parasta mahdollista kuvaa heidän normaalista ruokahalustaan.

Tarkoitus oli siis kuvata, millaista ruokaa täällä syömme, jos se jotakuta kiinnostaa... Ainakin itse voin sitten joskus vuosien kuluttua palata myös tätä kautta muistelemaan, miten hyvää aikaa tämä ruuan kannalta oli.

Syömme yleensä kaksi lämmintä ateriaa päivässä, lounaan joskus kello 12-14 ja päivällisen vaihtelevammin, klo 17.30-21 välisenä aikana. Usein lounaaksi lämmitetään edellisen päivällisen jämiä tai tekaistaan jotakin niistä kehiteltyä. Lounas on kevyt, monesti pastaa ja jotain yksinkertaista kasvisjuttua tai lasten kanssa vaikka jauheperunamuusia ja kalapuikkoja. Päivällisellä on normaalisti vähän tuhdimmat eväät.

Italialaisen päivälliskaavan mukaisestihan syödään kaksi-neljä ruokalajia:

1) alkupalat, antipasti
2) eturuoka, primi piatti
3) pääruoka, secondi piatti
4) jälkiruoka, dolce

Normaalisti arki-iltaisin meillä syödään näistä ainoastaan pääruoka. Italialaisittain se tarkoittaisi kalaa, siipikarjaa, possua tai naudanlihaa jonkun kasvislisäkkeen kanssa. Meikäläisittäin se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, mitä nyt Suomessa ruuaksi kutsutaan, oli se sitten nakkikastiketta ja keitettyjä perunoita, lasagnea tai vaikka kasvispihvejä ja couscousia.

Vieraille yritän yleensä väsätä vähän jotain italialaisen oloista, varsinkin jos on kaukaa Pohjolasta tulleita. ;-) Ostetaan salamit ja prosciutot alkupaloiksi tai väännetään bruschette ai carciofi eli artisokka-bruschetat, tehdään joku yksinkertainen pasta vaikka (pakaste)äyriäisistä tai pavuista ja paistetaan pääruuaksi pihvit, jotka tarjotaan salaatin, oliivien ja parmesaanin kanssa. Kyytipojaksi chianti classicoa. Jälkiruokana on monena iltana nautittu Fiesolen pasticcerian eli konditorian, Alcedon, kakkua tai käsintehtyjä pikkuleipiä.

Tänä vuonna olen ehkä rohkeammin alkanut myös leipoa itse. Viime vuonna kulttuurishokki oli kai liian suuri, kun en löytänyt ensin kaupasta leivinjauhetta ja kaikki muutkin tykötarpeet olivat turhan eksoottisia. Tai sitten Alcedon ja Fornaion eli leipomon tuotteet vain olivat niin helposti saatavilla, että tuntui turhalta ryhtyä itse hikoilemaan. Nyt muistuvat mieleen taas monet lempi-leivonnaiset, joita tein usein Suomessa.

Menneenä viikonloppuna jo rohkaistuin, tein pullataikinan ja leivoimme tyttöjen kesken voipullia ja korvapuusteja! Hiiva oli kyllä kuivahiivaa Suomesta ja kardemumma myös tuontikamaa, mutta jauhoina käytin täkäläistä "tipo 0 ja 00" ja hyvin nousivat. Nuo nollat tarkoittavat siis jauhon karkeusastetta, 0 on vähän karkeampi ja 00 hienompi. Olin saanut eräältä täällä kasvaneelta mutta puoliksi suomalaiselta tuttavalta vinkin, että sekoittaa näitä kahta jauhotyyppiä puolet ja puolet, ja siitä sitten tulee "buona pulla".

Pitää ehkä jatkossa kirjoitella tarkemmin tästä ruuasta ja heittää vaikka pari reseptiä.

Hedelmiä

Päätin tämän vuoden aluksi kirjoitella blogiin lyhyempiä ja blogitekstinomaisempia tekstejä. Tämä päätös on jäänyt toteuttamatta tähän asti, mutta NYT!


Italia on monella tavalla luonnollisessa, vanhanaikasessa elämänrytmissä viihtyvä maa. Yksi esiintymä siitä on hedelmien ja vihannesten aito kausiluontoisuus - kaikkea ei saa supermarketista ympäri vuoden. Tänä syksynä olemme, hedelmien osalta, saaneet nauttia:

1) luumuista
2) persikoista ja nektariineista
3) klementiineistä

viimeisin eli klementiinikausi on parhaillaan käynnissä. Se alkoi ehkä kolmisen viikkoa sitten, ensin espanjalaisilla tuontiklementiineillä, joiden kilohinta oli 2 ja 3 euron välillä torilla tai marketissa, ja nyt viikon ajan on jo saanut koko ajan parempia italialaisia klementiinejä, edullisemmin. Tänään Salli taisi tuoda Coopista pussin, jonka sisällön kilohinta oli 1,98.

Viime keväältä muistelemme Helmin ja Selman kanssa edelleen kaiholla

1) mansikoita (maalis-huhtikuusta alkaen) ja
2) kirsikoita (kesäkuussa)!

Omenia on tarjolla oikeastaan ympäri vuoden, monta eri lajiketta. Parhaita tosin kyllä söin viime talvena klementiinien mentyä ohi, joten ehkä ne ovat enemmän sydäntalven juttu.

Meillä Fiesolessa on joka lauantai-aamupäivisin tori, jossa käy aivan ihana hedelmä- ja vihanneskauppias. Heiltä ostan yleensä ison kassillisen, jonka sisältö sitten käytetään pikkuhiljaa viikon aikana - kaikkien paitsi hedelmien osalta. Ne ovat aina niin hyviä, että tulevat syötyä jo viikonlopun aikana.

Muutenkin pidän parempana ostaa hedelmät torilta, siellä hinnat ovat vähintään yhtä edulliset kuin supermarketissa ja tuotteet yleensä tuoreempia; ei sillä, että kävisi suomalaisen valittaminen myöskään täkäläisessä marketissa hevi-puolella. Viikolla olemme käyneet Sallin ja Selman kanssa le Curen torilla Firenzen tämänpuolimmaisimmassa kaupungiosassa. Tarkoitus olisi joku kerta tsekata pari Firenzen vanhaa toria, joita on kehuttu.