torstai 4. marraskuuta 2010

Hedelmiä

Päätin tämän vuoden aluksi kirjoitella blogiin lyhyempiä ja blogitekstinomaisempia tekstejä. Tämä päätös on jäänyt toteuttamatta tähän asti, mutta NYT!


Italia on monella tavalla luonnollisessa, vanhanaikasessa elämänrytmissä viihtyvä maa. Yksi esiintymä siitä on hedelmien ja vihannesten aito kausiluontoisuus - kaikkea ei saa supermarketista ympäri vuoden. Tänä syksynä olemme, hedelmien osalta, saaneet nauttia:

1) luumuista
2) persikoista ja nektariineista
3) klementiineistä

viimeisin eli klementiinikausi on parhaillaan käynnissä. Se alkoi ehkä kolmisen viikkoa sitten, ensin espanjalaisilla tuontiklementiineillä, joiden kilohinta oli 2 ja 3 euron välillä torilla tai marketissa, ja nyt viikon ajan on jo saanut koko ajan parempia italialaisia klementiinejä, edullisemmin. Tänään Salli taisi tuoda Coopista pussin, jonka sisällön kilohinta oli 1,98.

Viime keväältä muistelemme Helmin ja Selman kanssa edelleen kaiholla

1) mansikoita (maalis-huhtikuusta alkaen) ja
2) kirsikoita (kesäkuussa)!

Omenia on tarjolla oikeastaan ympäri vuoden, monta eri lajiketta. Parhaita tosin kyllä söin viime talvena klementiinien mentyä ohi, joten ehkä ne ovat enemmän sydäntalven juttu.

Meillä Fiesolessa on joka lauantai-aamupäivisin tori, jossa käy aivan ihana hedelmä- ja vihanneskauppias. Heiltä ostan yleensä ison kassillisen, jonka sisältö sitten käytetään pikkuhiljaa viikon aikana - kaikkien paitsi hedelmien osalta. Ne ovat aina niin hyviä, että tulevat syötyä jo viikonlopun aikana.

Muutenkin pidän parempana ostaa hedelmät torilta, siellä hinnat ovat vähintään yhtä edulliset kuin supermarketissa ja tuotteet yleensä tuoreempia; ei sillä, että kävisi suomalaisen valittaminen myöskään täkäläisessä marketissa hevi-puolella. Viikolla olemme käyneet Sallin ja Selman kanssa le Curen torilla Firenzen tämänpuolimmaisimmassa kaupungiosassa. Tarkoitus olisi joku kerta tsekata pari Firenzen vanhaa toria, joita on kehuttu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti