Kotimatka

Kotimatka pitkä lie... Se oli pitkä.

Lähdimme keskiviikkona 12.8. klo 12.24 junalla Pieksämäen asemalta, jonne Tuula-mummo meidät heitti. Hellien jäähyväisten jälkeen pääsimme vihdoin matkaan kotia kohti - me ja meidän viisi matkalaukkuamme, reppu, tietokonelaukku ja ne kaksi ipanaa.

Tikkurilaan tilaamamme taksi odotti oudossa paikassa ja venailimme sateessa ja tuulessa. No, onneksi lopulta älysimme toinen toisemme kuskin kanssa ja matka kohti terminaali 1:tä saattoi jatkua. Lähtöselvitystiskillä allekirjoittaneelta meinasi päästä itku, kun yksi laukuista, joiden oli tarkoitus tulla käsimatkatavaroiksi, oli liian painava. Ei auttanut kuin ryhtyä siirtämään mekkoja ja sukkia laukusta toiseen siinä muiden matkustajien töllistellessä. Lopulta saimme painon juuri alle sallitun 8 kg:n, ja pääsimme etenemään turvatarkastukseen, jossa eteen tuli toinen nolo tilanne: samainen laukku sisälsi vaikka millä mitalla matkustamossa kiellettyjä yli 100 ml:n nestepakkauksia. Ystävällisten turvatarkastusvirkailijoiden kärsivällisellä opastuksella päätimme sittenkin laittaa laukunpahalaisen ruumaan ja saimme pitää purkkimme ja purnukkamme.

Tässä vaiheessa matkaan oli kulunut n. 5,5 tuntia ja olimme varsin uupuneita. Söimme ihanat ruuat lentoaseman Intermezzo-ravintolassa - suosittelen kylmäsavulohisalaattia valkoviinin kera - ja se virkisti sen verran, että lentomatka tuntui taas ihan hauskalta ajatukselta. Ostimme aseman Stockmannin liikkeestä vuokraisännällemme Cosimolle pienen mariskoolin tuliaisiksi ja pääsimme portille ja koneeseen.

Helmi oli todella väsynyt ja Selma ei paljon parempi. Saimme tytöt raahattua kuitenkin koneeseen ja lento kohti Frankfurtia alkoi n. klo 18.35. Äitiä ja isiä lento taisi vähän jännittää, mutta muksut menivät kuin vanhat tekijät. Selma oli Infant-paikalla äidin sylissä, turvavyö äidin turvavyössä kiinni. Kun kone alkoi laskeutua Frankfurtiin, olivat molemmat neidit jo unessa... Koneen vaihtoa varten heidät piti kuitenkin vielä herättää, vaihtaa vaipat ja antaa jotain syötävää. Onneksi olivat aika hyväntuulisia kaiken outouden keskellä.

Lento Frankfurtista Firenzeen starttasi klo 21.10 Saksan aikaa. Molemmat neidit nukahtivat jo alkumatkasta. Onneksi pienessä koneessa oli mukavan väljää, ja saatoimme laittaa Helmin pötkölleen penkille. Saavuimme perille Firenzen sympaattisen pienelle asemalle klo 24 Suomen aikaa, klo 23 paikallista aikaa. Kannoimme nukkuvat tytöt koneesta, ja Lufhansan ihanat työntekijät olivat onneksemme toimittaneet matkarattaamme heti portaiden päähän, joten saimme Helmin kipattua niihin nukkumaan. Kentällä kaikki viisi matkalaukkuamme löytyivät vaivattomasti matkatavaraliukuhihnalta, ja kun vielä ystävällinen virkailija kävi hakemassa matkustamon matkatavarahyllylle unohtuneen mariskoolin, pääsimme viimein etsimään taksia Firenzen yöhön.

Tarvitsemamme iso taksi löytyikin todella vaivattomasti lentoaseman päädystä, ja ystävällinen italialaistaksikuski lastasi laukkumme ja muut kamamme supernopeasti kyytiin. Helmi saatiin nukkumaan taksin takapenkille, ja unohtumaton öinen taksimatka uuteen kotiimme saattoi vihdoin alkaa. Taksi mutkitteli varmaan 15 minuuttia jossain Firenzen esikaupunkialueilla, ja ehdin jo epäillä meidän päätyvät mafian iltapalaksi. :D Lopulta käännyimme ensimmäiselle 90 asteen kulmassa nousevalle ylämäelle, ja arvasin, että alettiin olla lähellä kotia. Fiesole siis sijaitsee KUKKULOILLA eli suomalaisittain vuorilla Firenzen yläpuolella, ja mäet täällä ovat sairaan jyrkkiä. Sitten edessä olikin Piazza Mino, jonka tunnistin kuvien perusteella, ja kun vielä muistimme sanoa kuskille alakerran ravintolan nimen, löytyi kotitalokin vaivattomasti.

Perillä odotti rakas ystävämme Cosimo, vuokraemäntämme poika, jota myös vuokraisännäksemme tituleeraamme. Hän tuli meitä autolle vastaan, ja kannoimme yhdessä tavarat ja lapset sisään. Helmi sai kunnon hepulit kun tajusi, että olikin tullut perille uppo-outoon paikkaan, jota pitäisi kutsua nyt kodiksi... Kello oli ehkä 01.30 Suomen aikaa, Cosimo esitteli asunnon nopeasti, antoi meille avaimet, toivotti hyvät yöt ja saimme jäädä keskenämme laittautumaan nukkumaan. Hän tulisi sitten perjantaina sopimaan käytännön järjestelyistä. Muistimme jopa luovuttaa mariskoolin. ;) Ismo sai Helmin rauhoitettua, sekoilimme aikamme petivaatteiden kanssa ja kaaduimme sänkyyn. Ulkona vespat pärisivät ja ravintolan terassilta kantautui iloisten illallisvieraiden äänet, mutta me olimme Aivan Liian Väsyneitä häiriintymään mistään.

Näin jälkikäteen ajatellen olemme tulleet siihen tulokseen, että: 1) matkatavarat pitää osata pakata :) ja 2) ei koskaan enää iltalentoja; mikä on pahempaa kuin väsyneet lapset + väsyneet vanhemmat?!?