Viikot tuntuvat häviävän jonnekin, mutta talvi ei vain tunnu saapuvan. Kiipesin tänään ylös kotiin vievää jyrkkää via Vecchia Fiesolanaa ja villapaita oli heitettävä pois. Ulkona on vieläkin pyöreät 15 astetta, ja vaikka kellastuneet lehdet tipahtelevatkin jo alas puista, on vaikea tajuta, että on marraskuun loppu.
Suomalainen sisäinen kelloni käskee käpertymään neljän seinän sisälle ja synkistelemään niin kuin aina tähän astikin on ollut hyvä tehdä. Mutta Euroopassa kun ollaan, niin hymy on aina jostain revittävä, vaikkei aina niin huvittaisikaan.
Pääsisipä jo Suomeen ystävien kanssa bisseä juomaan ja saunomaan… tämä tekopirteys alkaa jo ahdistaa. Tai ehkä enemmän hirvittää, kun tajuaa, ettei se mitään tekopirteyttä ole, vaan jollain tapaa nämä veijarit on tehty ihan eri taikinasta kuin allekirjoittanut.
Työt ovat ruvenneet hiostamaan. Joulukuun puoliväliin pitäisi työntää kaksi seminaaripaperia ja helmikuuksi neljänkymmenen sivun paperi väitöskirjatyöstä. Helmi rääkyy öisin ja englanninkielellä kirjoittaminen vähän tökkii, mutta kai tämä vielä tästä.
Vaihdoin ohjaajaa: ranskalainen orjapiiskurini vaihtui leppoisaan hollantilais-miekkoseen. Löysimme heti yhteistä puhuttavaa Lutherista ja Melanchthonista, eikä protestanttisuuttaankaan tarvitse enää piilotella... siis tarkoitan nyt vain tutkimukseni aihetta - Rooman kirkko on ihan jees.
Suomalainen sisäinen kelloni käskee käpertymään neljän seinän sisälle ja synkistelemään niin kuin aina tähän astikin on ollut hyvä tehdä. Mutta Euroopassa kun ollaan, niin hymy on aina jostain revittävä, vaikkei aina niin huvittaisikaan.
Pääsisipä jo Suomeen ystävien kanssa bisseä juomaan ja saunomaan… tämä tekopirteys alkaa jo ahdistaa. Tai ehkä enemmän hirvittää, kun tajuaa, ettei se mitään tekopirteyttä ole, vaan jollain tapaa nämä veijarit on tehty ihan eri taikinasta kuin allekirjoittanut.
Työt ovat ruvenneet hiostamaan. Joulukuun puoliväliin pitäisi työntää kaksi seminaaripaperia ja helmikuuksi neljänkymmenen sivun paperi väitöskirjatyöstä. Helmi rääkyy öisin ja englanninkielellä kirjoittaminen vähän tökkii, mutta kai tämä vielä tästä.
Vaihdoin ohjaajaa: ranskalainen orjapiiskurini vaihtui leppoisaan hollantilais-miekkoseen. Löysimme heti yhteistä puhuttavaa Lutherista ja Melanchthonista, eikä protestanttisuuttaankaan tarvitse enää piilotella... siis tarkoitan nyt vain tutkimukseni aihetta - Rooman kirkko on ihan jees.
Mutta Berluska ei. On kummallista miten nämä fiksut ja iloiset italialaiset antavat maansa vajota yhä syvemmälle jonkinlaiseen puoli-fasismiin. Valtio on vararikon partaalla, yliopistoilla ei ole varaa maksaa opettajille palkkaa ja samaan aikaan ilmoitustauluille ilmestyy suuria Popolo della Libertan, eli Berlun puljun julisteita, joissa on sotilaiden ja poliisien kuvia: "Me takaamme turvallisuuden! Lisää poliiseja kaduille ja prikaateja armeijalle!" Outoa hommaa, mutta ketään ei tunnu kiinostavan - toisaalta mitäpä sitten jos poliiseja olisi vaikka neljä kertaa enemmän, polttelisivat kuitenkin tupakkia ja rupattelisivat keskenään niin kuin nykyisetkin.
O.K. Loppurykäys vielä ja sitten vähäksi aikaa kotiin.
Ismo
Ei täälläkään ole lunta vaan harmaata ja mustaa ja sumuista ja sateista. Parin viikon ajan on tuntunut siltä että ajan tuota työmatkaa henkeni kaupalla. Tässä siis tätä suomalaista melankoliaa italialaisen pirteyden sijaan :)
VastaaPoistaKyllä teitä täällä odotellaan. Sauna lämpiää jo... ja bisseäkin on kylmässä.
Halauksin
Tampereen ystävät
Ismo, mukava että olet löytänyt ohjaajan, jonka kanssa kemiat ja mielenkiinnon kohteet osuvat yksiin - se on niin tärkeää. Yhdyn ahdistusfiiliksiisi koskien ihmisten "tekopirteyttä" ja talvettomaa talvea. Kyllä osaa tämän jälkeen arvostaa neljän vuodenajan tuomaa vaihtelua. Olen ihmeekseni huomannut, että hyväntuulisuus tarttuu jopa hillittyyn suomalaiseen, mutta välillä sitä vaan kaipaa yksinään synkistelyä.
VastaaPoistaTsemppiä tutkimukseen!
Hei, Ismo. Ei täällä pimeässä Pohjolassa voi nyt synkistellä, sillä jouluvalot loistavat niin kauniisti joka puolella. Kun menen töihin aamubussilla, joka kulkee Varkauteen Jäppilän kautta, tulee hyvä mieli, kun katselen taloista ja talojen pihoilta tuikkivia jouluvaloja. Omalla kuistillakin on pieni joulukuusi, jota hakiessani lauloin: "Äiti lähti, lähti innoissaan, joulukuusen, kuusen hankintaan - pieni saha mukana, sydän laukkaa hulluna, vaan on hauska sentään!" Iloista joulun odotusta koko perheelle.
VastaaPoistaMoi Senja! Ihana huomata, että täällä joku aina välillä piipahtaa. Meillä menee aika pööpöttien neniä niistäessä, ja voimme vain haaveilla, että runosuoni taas sykähtäisi bloginkirjoittamiseen vaadittavalla tavalla. Ehkä sitten, kun akkuja on ladattu kuusten loisteessa siellä kotona? :) Ihana uudelleenversioitu joululaulu. Kävitkö naapurin vain ihan sen naapurin mailta? :D Halein ja terveisin Henna ja Ismo
VastaaPoistaMinäkin kirjoitin teille heti uuden tekstin ilmestyttyä kommentin Suomen ankeasta loskaisuudesta ja pimeydestä. Ja ilmoitin että täällä ystävät, kylmä bisse ja sauna jo odottavat :) Mutta se kommentti hukkui jonnekin ehkä lähetysvaiheessa tai sitten matkalla. Eli tervetuloa Suomeen! Ja kyllä teitä täällä ahkerasti luetaan <3 T: Tampereen poppoo
VastaaPoista