... eli olemme palanneet. Emme tosin lähtöruutuun, vaan hassulla tavalla uudentuntuiseen koti-Suomeen!
Blogimme hiljaiseloa haluan pyytää anteeksi.
Jo ensimmäisen Italian-vuotemme loppupuolella kävi selväksi, että blogi-kirjoittelu ei ole lajimme ainakaan tässä elämänvaiheessa. Pitkään yritin tosin uskotella itselleni muuta. Ne teistä, jotka ovat ulkomailla joskus 2000-luvulla asuneet, jakanevat kokemukseni netissä roikkumisesta. Kun lähes kaikki yhteydenpito kotimaahan tapahtuu tietokoneen ääressä kököttäen, sitä rupeaa valikoivaksi. Minusta tuntui, että sähköposti ja facebook olivat riittäviä "tilaviestimiä", ja että blogin tarkoitus jäi etäiseksi. Olen pahoillani, että olen luvannut kirjoitella mutta sitten en olekaan kirjoittanut! Ärsyttää itseänikin moinen lepsuilu.
Tästedes parannan tapani ja siirrän tämän blogin muistojen osastolle. Reseptejä, kokemuksia ja kertomuksia minulta saa livenä, puhelimitse, sähköpostitse ja facebookitse. Rauhaa ja rakkautta teille kaikille, ihanat ystäväni, ja ollaan yhteyksissä!!
keskiviikko 27. heinäkuuta 2011
sunnuntai 12. joulukuuta 2010
Resepti 1: Pasta all' amatriciana (alla Henna)
Sitä tässä juuri kokkailen, niin ajattelin heittää reseptin...
Pasta all' amatriciana eli pekonipasta roomalaisittain Hennan tapaan (viidelle alkuruuaksi / kevyeksi lounaaksi)
paketti pekonia kuutioina 1x1 cm
1 pienehkö (salotti) sipuli
½ pientä kuivattua chilipalkoa
½ tl kuivattua timjamia
½ tl kuivattua oreganoa
400 g kuorittuja tomaatteja (purkki)
n. 1-2 dl pastan keitinvettä
n. 50-100 g raastettua pecorino romanoa (parmesan käy tarvittaessa)
suolaa ja vastarouhittua mustapippuria
n. 500 g pastaa (tav. spaghetti, myös penne tms. käy)
Laske suureen kattilaan riittävästi vettä pastan keittämistä varten, ja laita vesi kuumenemaan. Ruskista pekonikuutiota syvässä paistinpannussa / paistokasarissa keskilämmöllä, kunnes rasva on sulanut ja liha kevyesti ruskeaa. Lisää ruskistuksen puolivälissä hienoksi silputtu sipuli, chili, timjami ja oregano. Kun sipuli on kuullottunut, lisää tomaatit nesteineen ja riko ne puuhaarukalla. Anna kastikkeen porista 15-20 minuuttia samalla, kun keität pastan. Jos kastike kuivuu, lisää sekaan pastan keitinvettä. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja tarkista kypsyysaste maistamalla. Maista myös kastiketta ja mausta se suolalla ja pippurilla.
Alkuperäisessä ohjeessa ei lisätä tomaattia, sipulia, chiliä eikä muuta, mutta tämä herkullinen muunnos on tavallinen myös Italiassa. Alkuperäisen ohjeen mukaan ruskistettu pekoni ja raastettu juusto sekoitetaan pastaan. Tässä ohjeessa suosittelen pecorinoa ripoteltavaksi kastikkeeseen sekoitetun pastan päälle.
Nam nam!
Pasta all' amatriciana eli pekonipasta roomalaisittain Hennan tapaan (viidelle alkuruuaksi / kevyeksi lounaaksi)
paketti pekonia kuutioina 1x1 cm
1 pienehkö (salotti) sipuli
½ pientä kuivattua chilipalkoa
½ tl kuivattua timjamia
½ tl kuivattua oreganoa
400 g kuorittuja tomaatteja (purkki)
n. 1-2 dl pastan keitinvettä
n. 50-100 g raastettua pecorino romanoa (parmesan käy tarvittaessa)
suolaa ja vastarouhittua mustapippuria
n. 500 g pastaa (tav. spaghetti, myös penne tms. käy)
Laske suureen kattilaan riittävästi vettä pastan keittämistä varten, ja laita vesi kuumenemaan. Ruskista pekonikuutiota syvässä paistinpannussa / paistokasarissa keskilämmöllä, kunnes rasva on sulanut ja liha kevyesti ruskeaa. Lisää ruskistuksen puolivälissä hienoksi silputtu sipuli, chili, timjami ja oregano. Kun sipuli on kuullottunut, lisää tomaatit nesteineen ja riko ne puuhaarukalla. Anna kastikkeen porista 15-20 minuuttia samalla, kun keität pastan. Jos kastike kuivuu, lisää sekaan pastan keitinvettä. Keitä pasta pakkauksen ohjeen mukaan ja tarkista kypsyysaste maistamalla. Maista myös kastiketta ja mausta se suolalla ja pippurilla.
Alkuperäisessä ohjeessa ei lisätä tomaattia, sipulia, chiliä eikä muuta, mutta tämä herkullinen muunnos on tavallinen myös Italiassa. Alkuperäisen ohjeen mukaan ruskistettu pekoni ja raastettu juusto sekoitetaan pastaan. Tässä ohjeessa suosittelen pecorinoa ripoteltavaksi kastikkeeseen sekoitetun pastan päälle.
Nam nam!
torstai 4. marraskuuta 2010
Cucina della casalinga
... eli kotirouvan keittiö. Aikani keittiössä on tänä vuonna lisääntynyt eksponentiaalisesti Salli-tädin tarjoaman lasten- ja kodinhoitoavun ansiosta, mikä on kyllä mukavaa. Pidän ruuasta ja sen laittamisesta, ja Italia tarjoaa siihen harrastukseen oikein hyvät puitteet.
Yritän kokkailla kasvispainotteisesti, lihaa, kanaa tai kalaa meillä syödään ehkä pari kertaa viikossa lähinnä sen vuoksi, että Helmi söisi edes joskus ruokaa kotona. Neitimme kun on tällä hetkellä aivan järkyttävän kranttu, esimerkiksi pasta täytyy tarjoilla hänelle aina voin tai ketsupin kanssa, ei puhettakaan, että sitä sekoitettaisiin äidin tekemään ällöttävään ragùun... Selma sen sijaan on ilahduttavan kaikkiruokainen, tai pitäisikö sanoa, että valmis maistamaan monenlaisia juttuja. Pari teelusikallista on yleensä määrä, mitä hän ruokaa syö. Ovat kyllä molemmat neidit juuri pahassa flunssassa, että ei tämä ehkä anna parasta mahdollista kuvaa heidän normaalista ruokahalustaan.
Tarkoitus oli siis kuvata, millaista ruokaa täällä syömme, jos se jotakuta kiinnostaa... Ainakin itse voin sitten joskus vuosien kuluttua palata myös tätä kautta muistelemaan, miten hyvää aikaa tämä ruuan kannalta oli.
Syömme yleensä kaksi lämmintä ateriaa päivässä, lounaan joskus kello 12-14 ja päivällisen vaihtelevammin, klo 17.30-21 välisenä aikana. Usein lounaaksi lämmitetään edellisen päivällisen jämiä tai tekaistaan jotakin niistä kehiteltyä. Lounas on kevyt, monesti pastaa ja jotain yksinkertaista kasvisjuttua tai lasten kanssa vaikka jauheperunamuusia ja kalapuikkoja. Päivällisellä on normaalisti vähän tuhdimmat eväät.
Italialaisen päivälliskaavan mukaisestihan syödään kaksi-neljä ruokalajia:
1) alkupalat, antipasti
2) eturuoka, primi piatti
3) pääruoka, secondi piatti
4) jälkiruoka, dolce
Normaalisti arki-iltaisin meillä syödään näistä ainoastaan pääruoka. Italialaisittain se tarkoittaisi kalaa, siipikarjaa, possua tai naudanlihaa jonkun kasvislisäkkeen kanssa. Meikäläisittäin se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, mitä nyt Suomessa ruuaksi kutsutaan, oli se sitten nakkikastiketta ja keitettyjä perunoita, lasagnea tai vaikka kasvispihvejä ja couscousia.
Vieraille yritän yleensä väsätä vähän jotain italialaisen oloista, varsinkin jos on kaukaa Pohjolasta tulleita. ;-) Ostetaan salamit ja prosciutot alkupaloiksi tai väännetään bruschette ai carciofi eli artisokka-bruschetat, tehdään joku yksinkertainen pasta vaikka (pakaste)äyriäisistä tai pavuista ja paistetaan pääruuaksi pihvit, jotka tarjotaan salaatin, oliivien ja parmesaanin kanssa. Kyytipojaksi chianti classicoa. Jälkiruokana on monena iltana nautittu Fiesolen pasticcerian eli konditorian, Alcedon, kakkua tai käsintehtyjä pikkuleipiä.
Tänä vuonna olen ehkä rohkeammin alkanut myös leipoa itse. Viime vuonna kulttuurishokki oli kai liian suuri, kun en löytänyt ensin kaupasta leivinjauhetta ja kaikki muutkin tykötarpeet olivat turhan eksoottisia. Tai sitten Alcedon ja Fornaion eli leipomon tuotteet vain olivat niin helposti saatavilla, että tuntui turhalta ryhtyä itse hikoilemaan. Nyt muistuvat mieleen taas monet lempi-leivonnaiset, joita tein usein Suomessa.
Menneenä viikonloppuna jo rohkaistuin, tein pullataikinan ja leivoimme tyttöjen kesken voipullia ja korvapuusteja! Hiiva oli kyllä kuivahiivaa Suomesta ja kardemumma myös tuontikamaa, mutta jauhoina käytin täkäläistä "tipo 0 ja 00" ja hyvin nousivat. Nuo nollat tarkoittavat siis jauhon karkeusastetta, 0 on vähän karkeampi ja 00 hienompi. Olin saanut eräältä täällä kasvaneelta mutta puoliksi suomalaiselta tuttavalta vinkin, että sekoittaa näitä kahta jauhotyyppiä puolet ja puolet, ja siitä sitten tulee "buona pulla".
Pitää ehkä jatkossa kirjoitella tarkemmin tästä ruuasta ja heittää vaikka pari reseptiä.
Yritän kokkailla kasvispainotteisesti, lihaa, kanaa tai kalaa meillä syödään ehkä pari kertaa viikossa lähinnä sen vuoksi, että Helmi söisi edes joskus ruokaa kotona. Neitimme kun on tällä hetkellä aivan järkyttävän kranttu, esimerkiksi pasta täytyy tarjoilla hänelle aina voin tai ketsupin kanssa, ei puhettakaan, että sitä sekoitettaisiin äidin tekemään ällöttävään ragùun... Selma sen sijaan on ilahduttavan kaikkiruokainen, tai pitäisikö sanoa, että valmis maistamaan monenlaisia juttuja. Pari teelusikallista on yleensä määrä, mitä hän ruokaa syö. Ovat kyllä molemmat neidit juuri pahassa flunssassa, että ei tämä ehkä anna parasta mahdollista kuvaa heidän normaalista ruokahalustaan.
Tarkoitus oli siis kuvata, millaista ruokaa täällä syömme, jos se jotakuta kiinnostaa... Ainakin itse voin sitten joskus vuosien kuluttua palata myös tätä kautta muistelemaan, miten hyvää aikaa tämä ruuan kannalta oli.
Syömme yleensä kaksi lämmintä ateriaa päivässä, lounaan joskus kello 12-14 ja päivällisen vaihtelevammin, klo 17.30-21 välisenä aikana. Usein lounaaksi lämmitetään edellisen päivällisen jämiä tai tekaistaan jotakin niistä kehiteltyä. Lounas on kevyt, monesti pastaa ja jotain yksinkertaista kasvisjuttua tai lasten kanssa vaikka jauheperunamuusia ja kalapuikkoja. Päivällisellä on normaalisti vähän tuhdimmat eväät.
Italialaisen päivälliskaavan mukaisestihan syödään kaksi-neljä ruokalajia:
1) alkupalat, antipasti
2) eturuoka, primi piatti
3) pääruoka, secondi piatti
4) jälkiruoka, dolce
Normaalisti arki-iltaisin meillä syödään näistä ainoastaan pääruoka. Italialaisittain se tarkoittaisi kalaa, siipikarjaa, possua tai naudanlihaa jonkun kasvislisäkkeen kanssa. Meikäläisittäin se tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, mitä nyt Suomessa ruuaksi kutsutaan, oli se sitten nakkikastiketta ja keitettyjä perunoita, lasagnea tai vaikka kasvispihvejä ja couscousia.
Vieraille yritän yleensä väsätä vähän jotain italialaisen oloista, varsinkin jos on kaukaa Pohjolasta tulleita. ;-) Ostetaan salamit ja prosciutot alkupaloiksi tai väännetään bruschette ai carciofi eli artisokka-bruschetat, tehdään joku yksinkertainen pasta vaikka (pakaste)äyriäisistä tai pavuista ja paistetaan pääruuaksi pihvit, jotka tarjotaan salaatin, oliivien ja parmesaanin kanssa. Kyytipojaksi chianti classicoa. Jälkiruokana on monena iltana nautittu Fiesolen pasticcerian eli konditorian, Alcedon, kakkua tai käsintehtyjä pikkuleipiä.
Tänä vuonna olen ehkä rohkeammin alkanut myös leipoa itse. Viime vuonna kulttuurishokki oli kai liian suuri, kun en löytänyt ensin kaupasta leivinjauhetta ja kaikki muutkin tykötarpeet olivat turhan eksoottisia. Tai sitten Alcedon ja Fornaion eli leipomon tuotteet vain olivat niin helposti saatavilla, että tuntui turhalta ryhtyä itse hikoilemaan. Nyt muistuvat mieleen taas monet lempi-leivonnaiset, joita tein usein Suomessa.
Menneenä viikonloppuna jo rohkaistuin, tein pullataikinan ja leivoimme tyttöjen kesken voipullia ja korvapuusteja! Hiiva oli kyllä kuivahiivaa Suomesta ja kardemumma myös tuontikamaa, mutta jauhoina käytin täkäläistä "tipo 0 ja 00" ja hyvin nousivat. Nuo nollat tarkoittavat siis jauhon karkeusastetta, 0 on vähän karkeampi ja 00 hienompi. Olin saanut eräältä täällä kasvaneelta mutta puoliksi suomalaiselta tuttavalta vinkin, että sekoittaa näitä kahta jauhotyyppiä puolet ja puolet, ja siitä sitten tulee "buona pulla".
Pitää ehkä jatkossa kirjoitella tarkemmin tästä ruuasta ja heittää vaikka pari reseptiä.
Hedelmiä
Päätin tämän vuoden aluksi kirjoitella blogiin lyhyempiä ja blogitekstinomaisempia tekstejä. Tämä päätös on jäänyt toteuttamatta tähän asti, mutta NYT!
Italia on monella tavalla luonnollisessa, vanhanaikasessa elämänrytmissä viihtyvä maa. Yksi esiintymä siitä on hedelmien ja vihannesten aito kausiluontoisuus - kaikkea ei saa supermarketista ympäri vuoden. Tänä syksynä olemme, hedelmien osalta, saaneet nauttia:
1) luumuista
2) persikoista ja nektariineista
3) klementiineistä
viimeisin eli klementiinikausi on parhaillaan käynnissä. Se alkoi ehkä kolmisen viikkoa sitten, ensin espanjalaisilla tuontiklementiineillä, joiden kilohinta oli 2 ja 3 euron välillä torilla tai marketissa, ja nyt viikon ajan on jo saanut koko ajan parempia italialaisia klementiinejä, edullisemmin. Tänään Salli taisi tuoda Coopista pussin, jonka sisällön kilohinta oli 1,98.
Viime keväältä muistelemme Helmin ja Selman kanssa edelleen kaiholla
1) mansikoita (maalis-huhtikuusta alkaen) ja
2) kirsikoita (kesäkuussa)!
Omenia on tarjolla oikeastaan ympäri vuoden, monta eri lajiketta. Parhaita tosin kyllä söin viime talvena klementiinien mentyä ohi, joten ehkä ne ovat enemmän sydäntalven juttu.
Meillä Fiesolessa on joka lauantai-aamupäivisin tori, jossa käy aivan ihana hedelmä- ja vihanneskauppias. Heiltä ostan yleensä ison kassillisen, jonka sisältö sitten käytetään pikkuhiljaa viikon aikana - kaikkien paitsi hedelmien osalta. Ne ovat aina niin hyviä, että tulevat syötyä jo viikonlopun aikana.
Muutenkin pidän parempana ostaa hedelmät torilta, siellä hinnat ovat vähintään yhtä edulliset kuin supermarketissa ja tuotteet yleensä tuoreempia; ei sillä, että kävisi suomalaisen valittaminen myöskään täkäläisessä marketissa hevi-puolella. Viikolla olemme käyneet Sallin ja Selman kanssa le Curen torilla Firenzen tämänpuolimmaisimmassa kaupungiosassa. Tarkoitus olisi joku kerta tsekata pari Firenzen vanhaa toria, joita on kehuttu.
Italia on monella tavalla luonnollisessa, vanhanaikasessa elämänrytmissä viihtyvä maa. Yksi esiintymä siitä on hedelmien ja vihannesten aito kausiluontoisuus - kaikkea ei saa supermarketista ympäri vuoden. Tänä syksynä olemme, hedelmien osalta, saaneet nauttia:
1) luumuista
2) persikoista ja nektariineista
3) klementiineistä
viimeisin eli klementiinikausi on parhaillaan käynnissä. Se alkoi ehkä kolmisen viikkoa sitten, ensin espanjalaisilla tuontiklementiineillä, joiden kilohinta oli 2 ja 3 euron välillä torilla tai marketissa, ja nyt viikon ajan on jo saanut koko ajan parempia italialaisia klementiinejä, edullisemmin. Tänään Salli taisi tuoda Coopista pussin, jonka sisällön kilohinta oli 1,98.
Viime keväältä muistelemme Helmin ja Selman kanssa edelleen kaiholla
1) mansikoita (maalis-huhtikuusta alkaen) ja
2) kirsikoita (kesäkuussa)!
Omenia on tarjolla oikeastaan ympäri vuoden, monta eri lajiketta. Parhaita tosin kyllä söin viime talvena klementiinien mentyä ohi, joten ehkä ne ovat enemmän sydäntalven juttu.
Meillä Fiesolessa on joka lauantai-aamupäivisin tori, jossa käy aivan ihana hedelmä- ja vihanneskauppias. Heiltä ostan yleensä ison kassillisen, jonka sisältö sitten käytetään pikkuhiljaa viikon aikana - kaikkien paitsi hedelmien osalta. Ne ovat aina niin hyviä, että tulevat syötyä jo viikonlopun aikana.
Muutenkin pidän parempana ostaa hedelmät torilta, siellä hinnat ovat vähintään yhtä edulliset kuin supermarketissa ja tuotteet yleensä tuoreempia; ei sillä, että kävisi suomalaisen valittaminen myöskään täkäläisessä marketissa hevi-puolella. Viikolla olemme käyneet Sallin ja Selman kanssa le Curen torilla Firenzen tämänpuolimmaisimmassa kaupungiosassa. Tarkoitus olisi joku kerta tsekata pari Firenzen vanhaa toria, joita on kehuttu.
torstai 9. syyskuuta 2010
Yöpala
Yöllinen - tai no, myöhäisiltahan nyt kai vasta on - lukeminen on tullut minulle pikku tavaksi viimeisen viikon aikana. Tänään kädessä viihtyi puolisentoista tuntia muun perheen nukahtamisen jälkeen opus nimeltä La vita quotidiana a Firenze ai tempi di Dante ("Arkipäiväinen elämä Danten aikaisessa Firenzessä"); taskusanakirja oleili myös lähettyvillä pieneksi avuksi keskeisimmissä väärinymmärtämisen vaaran paikoissa...
Pääsin kirjassa vasta osaan, jossa kuvattiin asumuksia, taloja ja palatseja kerjäläisten koloista valtaperheiden kotilinnoihin. Näiden viimeksi mainittujen palatsien pohjoismaalaisittain kiinnostavin osa ovat jopa yli 30 metrin korkeuteen aikanaan nousseet tornit, joilla oli epävakaina aikoina monenlaista käytännöllistäkin käyttöä, mutta jotka olivat myös eräänlainen oman aikansa statussymboli. Kirjan mukaan San Gimignanon kaupungissa on monia edelleen hyvin säilyneitä ja kauniita torneja, kun taas Firenzestä suurin osa on aikojen saatossa purettu. Tuota San Gimignanoa olemme kuulleet monen muunkin suosittelevan yhtenä kiinnostavimmista kaupungeista Toscanassa.
Onnellista on päästä vihdoin siihen, mikä oli ehdottomasti yksi keskeisimpiä tavoitteitani täälläolon suhteen: lukemaan kiinnostavia kirjoja italiaksi! Television puutteessa nämä painotuotteet ovat kyllä netin ohella erittäin tervetullutta hengenravintoa ja viihdykettä. Kirjoja saa kirjastoista, joista lähin on oma pieni ja soma Biblioteca comunale di Fiesolemme, josta tänään haimme Sallin ja tyttöjen kanssa lukemista kotikirjaston suomenkielisen materiaalin oheen.
Helmille ja Selmalle italiankieliset lastenkirjat maistuvat vaihtelevasti. Yleensä Helmi pyytää kertomaan tarinat mieluummin omin sanoin suomeksi. Mielenkiintoista on nähdä, missä vaiheessa tulevaa lukuvuotta tapahtuu muutos tässä(kin) hänen italian kielen taitoonsa liittyvässä asiassa. Selma kuuntelee italiankielistä lukemista aivan yhtä (epä)keskittyneesti kuin suomenkielistäkin.
Laitan tähän vielä kuvan yöpalasta, joka imettävän äidin piti ottaa kuluttavan aivotyön jälkeen: pari siivua filone toscanoa eli täkäläistä suurikokoista *suolatonta* vehnäleipää President-voin kanssa. Se on Fiesolen Coopin voilaaduista ainoa, jossa on suolaa. :-P
Pääsin kirjassa vasta osaan, jossa kuvattiin asumuksia, taloja ja palatseja kerjäläisten koloista valtaperheiden kotilinnoihin. Näiden viimeksi mainittujen palatsien pohjoismaalaisittain kiinnostavin osa ovat jopa yli 30 metrin korkeuteen aikanaan nousseet tornit, joilla oli epävakaina aikoina monenlaista käytännöllistäkin käyttöä, mutta jotka olivat myös eräänlainen oman aikansa statussymboli. Kirjan mukaan San Gimignanon kaupungissa on monia edelleen hyvin säilyneitä ja kauniita torneja, kun taas Firenzestä suurin osa on aikojen saatossa purettu. Tuota San Gimignanoa olemme kuulleet monen muunkin suosittelevan yhtenä kiinnostavimmista kaupungeista Toscanassa.
Onnellista on päästä vihdoin siihen, mikä oli ehdottomasti yksi keskeisimpiä tavoitteitani täälläolon suhteen: lukemaan kiinnostavia kirjoja italiaksi! Television puutteessa nämä painotuotteet ovat kyllä netin ohella erittäin tervetullutta hengenravintoa ja viihdykettä. Kirjoja saa kirjastoista, joista lähin on oma pieni ja soma Biblioteca comunale di Fiesolemme, josta tänään haimme Sallin ja tyttöjen kanssa lukemista kotikirjaston suomenkielisen materiaalin oheen.
Helmille ja Selmalle italiankieliset lastenkirjat maistuvat vaihtelevasti. Yleensä Helmi pyytää kertomaan tarinat mieluummin omin sanoin suomeksi. Mielenkiintoista on nähdä, missä vaiheessa tulevaa lukuvuotta tapahtuu muutos tässä(kin) hänen italian kielen taitoonsa liittyvässä asiassa. Selma kuuntelee italiankielistä lukemista aivan yhtä (epä)keskittyneesti kuin suomenkielistäkin.
Laitan tähän vielä kuvan yöpalasta, joka imettävän äidin piti ottaa kuluttavan aivotyön jälkeen: pari siivua filone toscanoa eli täkäläistä suurikokoista *suolatonta* vehnäleipää President-voin kanssa. Se on Fiesolen Coopin voilaaduista ainoa, jossa on suolaa. :-P
maanantai 23. elokuuta 2010
Uutta lukuvuotta odotellessa...
Olemme vielä Suomessa kesäloman jäljiltä, mutta matka kotiin Italiaan on luvassa 31.8. eli ensi viikon tiistaina. Tässä vaiheessa ajattelin varovasti kirjoitella, että en tosiaankaan ole aikonut tätä blogia täysin hylätä, vaikka hiljaista on viime aikoina ollutkin. Lupaan palata uudella energialla syykuun puolella!
Ideoita olisi kirjoitella meille mahdollisesti matkaaville ja tietysti muillekin mm. lentoyhtiöistä, pientä katsausta tuttuihin Fiesolen ja Firenzen ravitsemusliikkeisiin, tekstiä ruuanlaittokokemuksistamme sitten kaasuhellaan tutustumisen ja muutakin. Ajatuksia on ollut pitkin matkaa, mutta kiirettä on pitänyt.
Syyskuussa kotiimme saapuu muuten mukanamme Salli-täti, Ismon sisko, joka saapuu viettämään välivuotta (tai ainakin syksyä) meillä "au-pairina"! Sallin avulla saan todennäköisesti uutta puhtia myös blogikirjoitteluun.
Ideoita olisi kirjoitella meille mahdollisesti matkaaville ja tietysti muillekin mm. lentoyhtiöistä, pientä katsausta tuttuihin Fiesolen ja Firenzen ravitsemusliikkeisiin, tekstiä ruuanlaittokokemuksistamme sitten kaasuhellaan tutustumisen ja muutakin. Ajatuksia on ollut pitkin matkaa, mutta kiirettä on pitänyt.
Syyskuussa kotiimme saapuu muuten mukanamme Salli-täti, Ismon sisko, joka saapuu viettämään välivuotta (tai ainakin syksyä) meillä "au-pairina"! Sallin avulla saan todennäköisesti uutta puhtia myös blogikirjoitteluun.
torstai 29. huhtikuuta 2010
Hellettä ja elämää
Oltuamme lopulta nelisen viikkoa Suomessa pääsiäislomalla ja Ismon arkistomatkalla on aika taas palata arkeen ja Fiesoleen. Kevät täällä oli ottanut pois ollessamme aimo harppauksen, puihin olivat ilmestyneet lehdet ja taivaalle pääskyset. Lämpötila on eilen ja tänään pysytellyt 25 asteen tuntumassa, mikä lämmittää niin henkeä kuin ruumista täkäläisittäin kylmän talven jäljiltä. Myöskään Suomen kevät ei tarjonnut liikaa hemmottelevia lämpötiloja, ja viimeksi lauantaina 24. päivä huhtikuuta, räntäsateen rytmittäessä päivää aamusta iltaan, toivoin hartaasti pikaista kotiinpaluuta...
Islantilainen tuhkapilvi antoi meille siis viikon lisäaikaa Suomessa lomailuun. Toivotaan, että Ismo myös tarvitessaan saa sen verran lisäaikaa tulevan paperinsa deadlineen.
Helmi oli tänään koulussa loman jälkeen ensimmäistä päivää. Aamulla oli erityisen vaikeaa jäädä, osasyynä siihen oli varmaan se, että minä vein hänet. Tavallisesti siis matka taittuu isin kanssa. Tyttö takertui jalkaan kiinni eikä olisi millään halunnut jäädä kouluun, eikä asiassa auttanut yhtään se, että töissä oli se vähemmän mukava ope.
Kotona ennen kouluunmenoa Helmi oli todennut, että "minä en halua mennä kouluun, minä en halua olla yksin siellä". Tällä yksinololla Helmi ilmeisesti tarkoittaa sitä, että hän on koulussa erossa meistä muusta perheestä, eikä sitä, ettei hänellä olisi siellä seuraa. Tämä saikin vahvistuksen koululle päästyämme, kun Helmin luokkatovereita juoksi heti hänet huomattuaan hänen luokseen tervehtimään. "Elmi, Elmi!" :)
Soitin koululle yhden maissa ja kysyin, miten Helmillä on mennyt. Itku oli loppunut heti, kun äiti oli hävinnyt näkyvistä, ja Helmi oli leikkinyt toisten kanssa ja oli nyt syömässä. Kun menimme neljältä hakemaan siskoa Selman kanssa, hän oli iloinen ja opettaja kertoi kaiken menneen normaalisti. Helmin kohdalla tämä tarkoittaa tosin sitä, ettei hän puhu eikä pissaa koulussa. :D Mutta normaali on aina normaali. Helmin koulu on muuten nyt sillä tavalla erilaista, että he eivät enää nuku siellä päiväunia. Aika rankkaa, ja Helmi olikin tänään koulun jälkeen aika poikki. Laitettiin hänet seitsemän maissa nukkumaan, mutta tuntuu, että olisi varmaan nukahtanut vaikka suoraan koulusta. No, toisaalta antaa rauhaa näihin iltoihin.
Olimme eilen iltapäivällä neljän jälkeen leikkipuistossa. Siellä olivat myös suurin piirtein kaikki muutkin Fiesolen lapsiperheet, ja tunnelma oli mahtava! Pääsin näkemään monia ystäviä heti saapumisemme jälkeen. Tänään kävin aamulla koululta lähdettyämme leivoksilla yhden Helmin koulukaverin äidin, Patrician kanssa. Hänestä onkin tullut ensimmäisiä fiesolelaisia äitikavereitani. Istuimme hetken piazzalla, Selma tepsutteli edestakaisin ja sitten kävimme vielä kaupassa ennen kuin lähdimme koteihimme syömään lounasta.
Täällä on nyt saatavissa uuden sadon mansikoita, fragole. Ne ovat sellaisia vähän kalpeita ja kirpeitä, tyypillisiä "ulkolaisia" ensimansikoita, mutta kyllä ne ihan mansikalta maistuvat ja hinta on 1,45e / 500g!! Nam nam ja nam.
Suunnitelmissa oli vielä tänä iltana, Selman nukahdettua, istua hetki boheemiparvekkeellamme olutta siemaillen ja pääskysten kirkumista kuunnellen...
Islantilainen tuhkapilvi antoi meille siis viikon lisäaikaa Suomessa lomailuun. Toivotaan, että Ismo myös tarvitessaan saa sen verran lisäaikaa tulevan paperinsa deadlineen.
Helmi oli tänään koulussa loman jälkeen ensimmäistä päivää. Aamulla oli erityisen vaikeaa jäädä, osasyynä siihen oli varmaan se, että minä vein hänet. Tavallisesti siis matka taittuu isin kanssa. Tyttö takertui jalkaan kiinni eikä olisi millään halunnut jäädä kouluun, eikä asiassa auttanut yhtään se, että töissä oli se vähemmän mukava ope.
Kotona ennen kouluunmenoa Helmi oli todennut, että "minä en halua mennä kouluun, minä en halua olla yksin siellä". Tällä yksinololla Helmi ilmeisesti tarkoittaa sitä, että hän on koulussa erossa meistä muusta perheestä, eikä sitä, ettei hänellä olisi siellä seuraa. Tämä saikin vahvistuksen koululle päästyämme, kun Helmin luokkatovereita juoksi heti hänet huomattuaan hänen luokseen tervehtimään. "Elmi, Elmi!" :)
Soitin koululle yhden maissa ja kysyin, miten Helmillä on mennyt. Itku oli loppunut heti, kun äiti oli hävinnyt näkyvistä, ja Helmi oli leikkinyt toisten kanssa ja oli nyt syömässä. Kun menimme neljältä hakemaan siskoa Selman kanssa, hän oli iloinen ja opettaja kertoi kaiken menneen normaalisti. Helmin kohdalla tämä tarkoittaa tosin sitä, ettei hän puhu eikä pissaa koulussa. :D Mutta normaali on aina normaali. Helmin koulu on muuten nyt sillä tavalla erilaista, että he eivät enää nuku siellä päiväunia. Aika rankkaa, ja Helmi olikin tänään koulun jälkeen aika poikki. Laitettiin hänet seitsemän maissa nukkumaan, mutta tuntuu, että olisi varmaan nukahtanut vaikka suoraan koulusta. No, toisaalta antaa rauhaa näihin iltoihin.
Olimme eilen iltapäivällä neljän jälkeen leikkipuistossa. Siellä olivat myös suurin piirtein kaikki muutkin Fiesolen lapsiperheet, ja tunnelma oli mahtava! Pääsin näkemään monia ystäviä heti saapumisemme jälkeen. Tänään kävin aamulla koululta lähdettyämme leivoksilla yhden Helmin koulukaverin äidin, Patrician kanssa. Hänestä onkin tullut ensimmäisiä fiesolelaisia äitikavereitani. Istuimme hetken piazzalla, Selma tepsutteli edestakaisin ja sitten kävimme vielä kaupassa ennen kuin lähdimme koteihimme syömään lounasta.
Täällä on nyt saatavissa uuden sadon mansikoita, fragole. Ne ovat sellaisia vähän kalpeita ja kirpeitä, tyypillisiä "ulkolaisia" ensimansikoita, mutta kyllä ne ihan mansikalta maistuvat ja hinta on 1,45e / 500g!! Nam nam ja nam.
Suunnitelmissa oli vielä tänä iltana, Selman nukahdettua, istua hetki boheemiparvekkeellamme olutta siemaillen ja pääskysten kirkumista kuunnellen...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)